Mediat: EU ja Britannia löysivät sovun Pohjois-Irlannin kauppajärjestelyistä

Britannia ja Euroopan unioni ovat löytäneet yhteisen näkemyksen Pohjois-Irlannin kauppajärjestelyjä koskevasta pöytäkirjasta, kertovat useat mediat.

Britannian pääministerin Rishi Sunakin on määrä pitää asiasta lehdistötilaisuus yhdessä EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa noin puoli kuudelta Suomen aikaa.

Von der Leyen ja Sunak neuvottelivat tilanteesta tänään kasvotusten Windsorissa lähellä Lontoota.

Osapuolilla on ollut erimielisyyttä Britannian EU-eron yhteydessä kolme vuotta sitten solmitun pöytäkirjan soveltamisesta. Sen myötä Pohjois-Irlanti jäi brexitin jälkeen käytännössä osaksi EU:n sisämarkkinoita ja eri tullisääntöjen piiriin kuin muu Britannia.

Pöytäkirjan tarkoituksena ollut halu välttää tulli- ja rajatarkastukset Pohjois-Irlannin ja Irlannin välisellä maarajalla siirsikin tarkastukset Pohjois-Irlannin ja muun Britannian välille.

Britannia pani myöhemmin vireille lainsäädäntöä, joka olisi muuttanut EU:n kanssa sovittua pöytäkirjaa yksipuolisesti. Tämä puolestaan sai EU:n uhkamaan Britanniaa oikeustoimilla.

Aiemman pöytäkirjan järjestely on raivostuttanut erityisesti Pohjois-Irlannin unionisteja, jotka ovat muun muassa kieltäytyneet osallistumasta Pohjois-Irlannin yhteishallintoon tasavaltalaisen Sinn Feinin kanssa.

Myös monet pääministeri Sunakin konservatiivipuoleen kansanedustajat ovat vastustaneet järjestelyä. Molemmat saattavat vastustaa myös nyt syntynyttä uutta sopua.


Lue myös:

    Uusimmat