Media: Ukraina yrittää laajentaa liikekannallepanoa – "60 000 käytti tilaisuuden hyväkseen välttääkseen armeijan"

Sotaväkeen kelpuutetaan nyt myös oireettomat hi-viruksen kantajat sekä lievistä mielenterveysongelmista kärsivät henkilöt.

Ukraina etsii keinoja laajentaa liikekannallepanoa vastahyökkäyksen edetessä etelärintamalla sekä Bahmutin ympäristössä.

Ukrainan puolustusministeriö on hyväksynyt lakimuutoksen, joka velvoittaa nyt myös tietyistä terveyssyistä rintaman välttäneet henkilöt liittymään maan sotaväkeen. Asiasta kertoi ukrainalaissivusto Kyiv Independent eilen.

Lakimuutos astui voimaan elokuun lopulla, ja sen mukaan vastedes myös esimerkiksi tuberkuloosin tai hepatiitin sairastaneet sekä hitaasti eteneviä veritauteja sairastavat luokitellaan armeijakelpoisiksi. Lisäksi sotaväkeen kelpuutettavien listalle on lisätty esimerkiksi oireettomat hi-viruksen kantajat ja lievistä mielenterveysongelmista tai hermostoperäisistä sairauksista kärsivät henkilöt, sivusto kertoi.

Elokuun lopulla myös presidentti Volodymyr Zelenskyi ilmoitti, että armeijasta vapauttamiseen oikeuttavia lääkärintodistuksia, jotka on toimitettu Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen helmikuusta 2022 alkaen, tullaan tarkistamaan.

Myös yli 30-vuotiaiden opiskelijoiden vapautukset voidaan perua

Lisäksi Zelenskyin puolueen kansanedustaja Fedir Venislavskyi on laatinut lakiehdotuksen, joka rajoittaisi yli 30-vuotiaiden opiskelijoiden vapauttamista liikekannallepanosta.

Venislavskyin mukaan Ukrainassa oli ennen helmikuuta 2022 noin 40 000 yli 25-vuotiasta opiskelijaa, mutta luku nousi vain vuodessa 106 000 opiskelijaan, mitä hän pitää epäilyttävänä.

–  Tämä tarkoittaa sitä, että 60 000 miestä päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen välttääkseen joutumisen armeijaan, Venislavskyi sanoi Kyiv Independentin mukaan.

Kyiv Independentin mukaan on keskusteltu myös siitä, että sodan kestosta riippuen jossain vaiheessa liikekannallepano saattaa koskettaa jo kaikkia ukrainalaismiehiä, ilman poikkeuksia.

Lue myös:

    Uusimmat