McLaren esitteli uuden F1-autonsa – kuljettajilla oli rakennusvaiheessa näppinsä pelissä: "Tuntuu kuin omalta lapselta"

McLarenin F1-talli esitteli uuden MCL35-autonsa torstaina päämajassaan Wokingissa.

Uuden auton väritys on McLaren-perinteiden mukaisesti sekoitus papaijanoranssia ja sinistä. Toiseen kauteensa tallissa valmistautuvien kuljettajien Lando Norrisin ja Carlos Sainzin kerrotaan antaneen oman panoksensa siihen, minkälainen uusi auto on.

– Tämä tuntuu kuin omalta lapseltani, enkä malta odotta, että pääsen ajamaan sitä. Jos mietin vuoden taaksepäin, laskin silloin housuuni. Nyt olen hieman luottavaisempi ja rentoutuneempi, ja se valmistaa minut tulevaan, viime kaudella F1:ssä debytoinut Norris, 20, sanoi torstain tilaisuudessa.

McLarenin odotukset tulevaa kohtaan ovat korkealla, sillä viime kausi oli huima harppaus eteenpäin vaikeiden Honda-vuosien jälkeen.

Toisen kautensa Renault'n voimanlähteiden vauhdittamana kilpaillut brittitalli sijoittui valmistajien MM-sarjassa neljänneksi, niin sanotun kakkosdivisioonan ykkösijalle. Pisteitä kertyi 145, ja Sainzin kolmossija Brasilian GP:sä oli McLarenin ensimmäinen palkintokorokesijoitus sitten kauden 2014 avausosakilpailun.

Jotain suunnanmuutoksesta kertoo se, että kolmen Honda-kauden (2015–17) aikana McLaren saavutti yhteensä vain 133 pistettä.

Nousujohteinen trendi on konkretisoitunut myös taloudellisessa mielessä. McLaren kertoo solmineensa tälle kaudelle kahdeksan uutta yhteistyösopimusta, ja yhteistyökumppaneiden kokonaislukumääärä kasvoi näin 38:aan.

Uusi MCL35-nähdään radalla ensimmäisen kerran ensi viikolla, kun talvitestit alkavat Katalonian moottoriradalla Espanjassa.

Lue myös:

    Uusimmat