Matti Nykänen burnoutista: Vasta nyt alan toipua

Kevättalvella burnoutiin sairastuneen mäkilegendan voimat alkavat hiljalleen palailla.

Mäkikotka Matti Nykänen joutui perumaan keikkojaan helmikuussa burnoutiin sairastumisen myötä. Samoihin aikoihin Nykäsen parisuhde Susanna-kihlatun kanssa ajautui karille ja pari päätyi eroamaan.

Viikonloppuna Keravalla keikkaillut Matti on miettinyt paljon puolen vuoden takaisia tapahtumia.

– Olin ollut pitkään väsynyt. Ei se yhtäkkiä tullut, sillä olin väsynyt jo Urheilugaalan aikoihin. Keikat olivat hyviä ja kotiasiat olivat hyvin, mutta joku siinä tuli, etten vaan jaksanut enempää.

– En jaksanut riidellä, enkä jaksanut tehdä mitään muutakaan. Oli pakko perua ne keikat, kun en jaksanut edes vastata puhelimeen enää. Olin niin puhki, Nykänen kertoo.

Nyt tilanne on toinen. Ravintola Revanssin yläkerrassa istui lauantaina rento ja hyväntuulinen Matti, joka näytti saaneen elämänilonsa takaisin. Loppuunpalamisesta ei näy merkkiäkään, kuten ei myöskään kuukausi sitten tehdystä vatsaleikkauksesta.

– Olin niin masentunut silloin. Se vei aikaa, ja olen vasta nyt viime viikkojen aikana päässyt takaisin omalle henkiselle tasolleni, jossa minun pitää ollakin. Toipuminen vei näin kauan. Vasta viime viikkoina on tullut se rauha tuonne sisälle, Nykänen sanoo hymyillen ja hörppää kahvia.

Toipumisestaan Matti kiittelee erityisesti ystäviään ja bändiään, joka on hänelle "kaikki kaikessa".

– Tästä saan ylimmän voiman. Bändi on minulle kuin perhe. Täällä voi puhua kaikesta, Matti toteaa.

Burnout opetti lepäämään

Keväällä Matti kertoi Hjalliksen kanssa -ohjelmassa, että suunnitelmissa on lopettaa keikkailu tämän kesän jälkeen. Voimien palautuessa ajatukset keikkailun lopettamisesta ovat muuttuneet.

– Minulla on sellainen tunne, että ei tämä viimeinen kesä ole. Näyttää vähän siltä, uutta levyä suunnitteleva laulaja myhäilee.

Burnoutista ja masennuksesta Nykänen oppi sen, että työt on jaksotettava jatkossa paremmin. Yötä päivää ei voi olla tien päällä.

– Se syö miestä, ja se syö myös kokonaisuutta. Lavalla täytyy olla pirteä, eikä sinne voi mennä väsyksissä sillä meiningillä, että tehdään äkkiä pois alta. Tätä pitää tehdä sillä tavalla, ettei ole kiire minnekään, ja ajatusten pitää olla läsnä siinä mitä tekee, Matti kertoo tyytyväisenä siitä, ettei keikan jälkeen ole kiire minnekään.

(MTV3 – SARIANNE TÄHTIVAARA)

Lue myös:

    Uusimmat