Vuosi sitten olisi ollut vaikea kuvitella tilannetta, jossa merkittävä osa suomalaisista kulkisi kaupoissa, kaduilla ja liikennevälineissä maskit kasvoillaan, mutta näin vain on sitkeä koronavirus muokannut kaikkien meidän arkista elämää.
Kun yhä suurempi osa kansasta on siirtynyt tai siirtyy nyt asiantuntijoiden kehotuksesta käyttämään kasvomaskeja, on myös niiden oikeaoppinen käyttö noussut tapetille. Tilannetta ei suinkaan helpota se, että markkinoilla on saatavilla lukuisia erityyppisiä maskeja.
Lue myös: Tältä tuntuu urheilla maski kasvoilla: "Happi loppuu, ahdistaa"
Ja olemassa on myös tilanteita, joissa maskin käyttö osoittautuu hankalaksi terveydellisistä syistä.
Hengitysliitto: Maskeista tullut paljon tiedusteluja
Koronavirus on saanut linjat kuumiksi myös hengityssairaiden edunvalvojana toimivassa Hengitysliitossa. Hengitysliiton viestintäpäällikkö Janne Elovirta kertoo MTV Uutisille, että puhelimet ovat pirisseet erityisesti keväällä, kun koronavirus alkoi levitä.
Kysymyksiä on virrannut myös verkon kautta. Elovirta kertoo, että verkossa on tullut paljon kysymyksiä juurikin maskeihin liittyen.
