Martin Sheen eläinten puolesta

Näyttelijä Martin Sheen on lähettänyt Hongkongin päättäjille avoimen kirjeen eläinten suojelun puolesta. Kirjeessä hän kehottaa lopettamaan elävien eläinten myymisen kaupungin toreilla.

People for the Ethical Treatment of Animals (PETA) -järjestön nimissä lähettämässään kirjeessä Sheen kehottaa luopumaan kokonaan elävien eläinten torimyynnistä Hongkongissa. Kantaansa hän perustelee niin eläinten kärsimyksellä kuin niiden aiheuttamilla terveyshaitoillakin.

-Jos päättäisitte toimia tämän ehdotuksen mukaan, ihmiset Hongkongista Hollywoodiin ylistäisivät yritystänne vähentää eläimien kokemaa valtavaa kärsimystä sekä niiden aiheuttamaa tartuntatautien vaaraa, Sheen kirjoittaa.

Hongkong on kahdesti joutunut eläimistä ihmisiin siirtyneiden tautien uhriksi viime vuosina. Vuonna 1997 kuusi ihmistä kuoli kanoista ihmisiin siirtyneen flunssaepidemian vuoksi, minkä vuoksi kaikki kaupungin kanat teurastettiin ja tuhottiin. Vuonna 2002 kaupungissa kuoli liki 300 ihmistä eläimistä alkunsa saaneen SARS-hengityselinsairauden johdosta ja epidemian mahdollisesta uusiutumisesta on viime aikoina saatu merkkejä. SARS-epidemian vuoksi kaupungin sisälläkin on esitetty elävien eläinten torimyynnin lopettamista.

Lue myös:

    Uusimmat