Marokossa burkat katoavat kaupoista – syinä turvallisuus ja kulttuuri

Marokko on kieltänyt musliminaisille tarkoitetun, vartalon ja kasvot kokonaan peittävän burkan myynnin ja valmistuksen. Kielto astuu ilmeisesti voimaan lähes välittömästi.

Kielto koskee myös burkan valmistusta ja maahantuontia, ilmoittaa maan sisäministeriö tiedotusvälineiden mukaan. Toistaiseksi ei tiedetä, kielletäänkö myös sen käyttö. 

Vähittäis- ja tukkukauppiaille sekä räätäleille annettiin eilen 48 tuntia aikaa laittaa määräys käytäntöön, tai muuten heidän tuotteensa takavarikoidaan, kertoo Morocco World News (MWN). 

MWN:n mukaan sisäministeriön edustajat kävivät myyntipisteissä ilmoittamassa kauppiaille ja räätäleille asiasta. 

Kiellosta ei ole kerrottu näkyvästi julkisuudessa. Espanjalainen uutistoimisto Efe yritti eilen tavoittaa sisäministeriön edustajia, mutta ministeriöstä kieltäydyttiin kommentoimasta asiaa. 

Turvallisuus ja kulttuuri

Espanjalaisen ABC-lehden mukaan eräs kauppias sanoi kiellon syyksi turvallisuuden. Hänen mukaansa rikolliset ovat käyttäneet burkaa naamiona rikostensa tekemiseen. 

Efen tavoittamien marokkolaisten turvallisuuslähteiden mukaan kyse olisi myös kulttuurista. Burka ei ole kuulunut marokkolaiseen pukeutumisperinteeseen, vaan sitä on käytetty ja käytetään muun muassa Afganistanissa.

Kielto ei koske vain silmät näkyviin jättävää asustetta niqabia. 

Lue myös:

    Uusimmat