Markku Veijalainen: Jyrki oli paras kaverini

MTV3:ltakin tuttu toimittajakonkari Markku Veijalainen tunsi tiistaina kotonaan Espoossa menehtyneen Jyrki Hämäläisen vuodesta 1965 saakka.

– Olimme parhaita kavereita. Tapasimme ensimmäistä kertaa Lontoossa. Jyrki oli värikäs persoona, toista hänenlaistaan ei ole eikä tule, Veijalainen kertoo matalalla äänellä.

Veijalaiselle uutinen Jyrki Hämäläisen kuolemasta tuli järkyttävänä yllätyksenä.

– En osannut odottaa tätä. Arja (Arja-Liisa Ingus, Hämäläisen ex-vaimo) soitti minulle. Olo on pöllämystynyt, Veijalainen saa sanottua.

Veijalaisten ja Hämäläisten perheet olivat myös perhetuttuja keskenään. Arja-Liisa Ingukseen (ent. Hämäläinen) Veijalainen on säilyttänyt ystävyyssuhteensa ja yhdessä he aikovat selvitä myös Jyrkin kuolemasta.

– On pakko yrittää selvitä tästä uutisesta ja alkaa järjestelemään asioita yhdessä (Hämäläisen ex-vaimon) Arjan kanssa.

Veijalainen tunsi Hämäläisen yli neljän vuosikymmenen ajan. Hänen äänensä kirkastuu, kun tulee hetki kuvailla Jyrki Hämäläistä henkilönä.

– Olen ylpeä, että sain kulkea pitkän matkan hänen kanssaan. Hän oli aina porukan keskipiste, mielettömän hauska seuramies.

– Jyrkiin pystyi luottamaan aina, huonollakin hetkellä hänelle pystyi kertomaan asioita, joita ei muille voinut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat