EU-komissaari Jutta Urpilainen (sd.) sanoo harkitsevansa puheenjohtaja Sanna Marinin pyyntöä asettua presidenttiehdokkaaksi. Hän ilmoittaa ratkaisustaan marraskuuhun mennessä.
SDP:n väistyvä puheenjohtaja Sanna Marin kertoi aiemmin tänään pyytäneensä EU-komissaari Jutta Urpilaista puolueen presidenttiehdokkaaksi. Marin kertoi asiasta SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla.
Urpilainen sanoi omassa tiedotustilaisuudessaan olevansa otettu pyynnöstä. Hän kertoi kuitenkin keskustelevansa asiasta ensin Brysselissä ja selvittävänsä sen, miten ehdokkuus on ”yhteensovitettavissa” EU-tehtävän kanssa.
Urpilaisen mukaan komissaarintehtävä ei sinänsä estä presidenttiehdokkaaksi asettumista.
– Meillä on komissiossa käytäntö siitä, että jos henkilö asettuu ehdokkaaksi esimerkiksi kansallisissa presidentinvaaleissa, hän jää palkattomalle virkavapaalle, jonka aikana joku toinen komissaari hoitaa hänen tehtäviään, Urpilainen sanoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Vantaalla.
Komissaarin asettuminen ehdokkaaksi presidentinvaaleissa ei ole Urpilaisen mukaan ennenkuulumatonta, vaan siitä on EU:ssa äskettäisiäkin ennakkotapauksia.
Urpilainen sanoi haluavansa ennen ehdokkaaksi lähtemistään selvittää myös sen, että hän edustaa sellaisia ominaisuuksia ja arvoja, joille Suomessa on kysyntää ja joille SDP:n kenttäväessä on kannatusta.
"Myöhäinen mukaan lähteminen ei ongelma"
Urpilainen ei myöntänyt pelkäävänsä sitä, että hän ja puolue jäisivät mahdollisesti vasta marraskuussa alkavan ehdokkuuden takia muiden ehdokkaiden jalkoihin.
– Jos katsotaan oikeastaan mitä tahansa vaaleja, kampanja-ajat ovat koko ajan lyhentyneet. Puhutaan vain muutamasta kuukaudesta. Jos päätän ehdokkaaksi lähteä, niin sitten täysillä tulen kampanjaa tekemään, Urpilainen sanoi.
Tiedotustilaisuudessa hän ei kommentoinut muutoin mahdollista kampanjaansa tai toisia ehdokkaita. Hän totesi kuitenkin toivovansa, että presidenttikisassa olisi mukana myös naisehdokas.