Maria Ylipää esiintyy Victorialle ja Danielille

Suomalaisen Svenska Teaternin näyttelijät suuntaavat Tukholmassa pidettävään avajaistilaisuuteen.

Helsinkiläisen Svenska Teatterin näyttelijät esiintyvät lokakuun lopussa Tukholmaan rakennetun Friends Arenan avajaisissa, jonne mahtuu 50 000 ihmistä. Esiintyjäkaarti on täynnä ruotsalaisia huippunimiä, ja lavalla nähdään muun muassa Loreen, Thomas Ledin ja Roxette. Tapahtumalla on laaja näkyvyys, sillä se näytetään suorana Ruotsin televisiossa.

Avajaisissa nähdään myös suomalaisväriä. Svenska Teaternin Kristina från Duvemåla -musikaalin tähdet Maria Ylipää, Robert Noack ja Oskar Nilsson pääsevät esiintymään suuren mittaluokan tapahtumassa. Abba-yhtyeestä tuttujen Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen luoman musikaalin Kristinaa esittää Maria Ylipää, joka iloitsee pääsystä huipputilaisuuteen. Heitä säestää Norrköpingin sinfoniaorkesteri.

– Se on järjettömän hieno tilaisuus ja mahdollisuus meidän teatteriproduktiollemme. Ihan mahtavaa. Olen otettu siitä, että voin suomalaisena mennä laulamaan sinne. Se on jännittävä tilanne, suosikkinäyttelijä kertoo onnellisena MTV3.fille.

– Meillä on omia näytöksiä sitä ennen, niin emme ehdi hirveästi harjoitella. Sillä viikolla meillä on kuusi näytöstä, minkä jälkeen menemme sinne. Olemme varmaan pökertyneitä niiden jälkeen, mutta tapahtumasta ja lähetyksestä saa energiaa, hän vitsailee.

Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat vieraiden joukossa.

– Olisi todella mahtavaa tavata heidät, Ylipää tunnelmoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat