Maria Veitola on ystävystynyt monen Yökylässä-ohjelman tähden kanssa: "Kyllä joidenkin kanssa ihan hengataan"

Maria Veitola on ystävystynyt monen ohjelmaan osallistuneen kanssa 2:27
Katso video! Maria Veitola on ystävystynyt monen yökyläilijän kanssa!

Uutuussarjassa julkisuudesta tutut henkilöt kyläilevät nyt Maria Veitolan kotona.

Maria Veitolan  Vuoroin vieraissa -sarja on jatkumoa suositulle Yökylässä-ohjelmalle. Tulevissa jaksoissa julkisuudesta tunnetut henkilöt yöpyvät vastavuoroisesti Veitolan kotona. Hänen mukaansa ihmiset olivat otettuja kutsusta ja hän uskoo, että ylipäätään haastattelun tekeminen jonkun kotona on erityistä.

– Kun joku kutsuu kotiinsa, niin onhan se erityinen kunnia. Niinhän se on minullekin tosi erityistä, koska se on sellainen luottamuksen osoitus ja tässä ohjelmassa se tapahtuu ikään kuin toisinpäin, Veitola pohtii.

Hän kertoo, että Yökylässä-ohjelmassa tutustuttiin ja haettiin luottamusta ja nyt Vuoroin vieraissa -ohjelmassa kaikki se oli jo valmiiksi olemassa, joten tällä kertaa hän pystyi menemään vieraiden kanssa todella syvällisiin keskusteluihin.

– Kaikki olivat valmiita siihen, olipa kyläilystä sitten kahdeksan vuotta, tai vuosi. Kaikki vieraat olivat, että "jes nyt puhutaan", Veitola kertoo.

Hän kertoo olevansa tyytyväinen, että on ystävystynyt usean Yökylässä-ohjelman tähden kanssa ja kohtaamiset ovat aina ihania.

– Kyllä joidenkin kanssa ihan hengataan. Anna Puuta, Meeri Koutaniemeä ja Sami Jaffaa tapaan säännöllisesti ja myös Vappu Pimiän kanssa ystävystyttiin eri lailla sen yökyläilyn jälkeen, Veitola iloitsee.

Vuoroin vieraissa, Maria Veitola MTV Katsomossa tiistaisin ja torstaisin 25.10. alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat