Marc Marquez varmisti MotoGP:n maailmanmestaruuden Japanissa

Hondan Marc Marquez on varmistanut MotoGP-luokan maailmanmestaruuden Motegin radalla Japanissa sunnuntaina.

Marquezin kanssa mestaruudesta taistelleen Ducatin Andrea Dovizioson unelmat murskaantuivat kaksi kierrosta ennen ruutulippua, kun italialainen kaatui ja Marquez pääsi kurvailemaan ruutulipulle ykkösenä.

Dovizioso johti osakilpailua lähes lähdöstä maaliin lukuunottamatta 14. kierroksella, jolloin Marquez käväisi hetken aikaa kärjessä. Toisen ohituksen Marquez teki neljä kierrosta ennen ruutulippua, johon Dovizioso ei enää pystynyt vastaamaan, vaan sortui ajovirheeseen.

Kisassa toiseksi sijoittui LCR Hondan Cal Crutchlow ja kolmanneksi Suzukin Alex Rins.

Mestaruus on 25-vuotiaalle Marquezille jo seitsemäs ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa. MM-titteleistä viisi on tullut MotoGP:ssä (2013, 2014, 2016, 2017, 2018), yksi Moto2-luokassa (2012) ja yksi 125-kuutioisissa (2010).

Kautta on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Seuraava ajetaan jo viikon kuluttua Australiassa.


Lue myös:

    Uusimmat