Maratonottelu verotti: HIFK:n pukukopissa turvauduttiin hurjiin energiapommeihin – ”Vedin niitä kolme huiviin”

HIFK voittoon maratonottelussa: Kristian Vesalainen laukoo voittomaalin ajassa 104.25 1:30
HIFK voittoon maratonottelussa: Kristian Vesalainen laukoo voittomaalin ajassa 104.25

Eihän se mitään kaunista kiekkoa enää pitkän illan lopuksi ollut. HIFK:n avausmaalin tehnyt Juha Jääskä totesi tiistain maratonottelun ottelun jälkeen tosiasian, joka oli lopputuleman kannalta kuitenkin täysin triviaali. HIFK puhalsi 2–1-jatkoerävoitolla hiipuneeseen nuotioonsa hiilloksen, jonka kestävyyttä testataan seuraavaksi torstaina Lahdessa.

Neljäs puolivälierä ja SM-liigan historian seitsemänneksi pisin ottelu ratkesi kolmannessa jatkoerässä ajassa 104.25 Kristian Vesalaisen pudotuspelien ensimmäisellä maalilla. 

– Vikaan jatkoerään kun lähdettiin, alkoi olla vähän sellainen, että voitaisiin lähteä jo himaan, helpottunut Jääskä hymyili ottelun jälkeen. 

Hyökkääjän mukaan aavistuksen aiempaa passiivisemmin tiistaina esiintynyt kotijoukkue oli parempi kuin ottelusarjan kolmessa ensimmäisessä kohtaamisessa.

– Olemme tehneet aiemmissa otteluissa paljon hommia, mutta olemme myös ahnehtineet ja tehneet vähän liikaa. Pelicans on hyvä joukkue avaamaan peliä, ja me olemme joutuneet luistelemaan päätyyn ja sitten takaisin omiin. Siinä ei ole ollut sitten hirveästi virtaa enää hyökätä. Tänään pelattiin enemmän träppiä ja saimme pidettyä ottelun paremmin kontrollissa. 

– Aikamoista miekkailuahan tuo oli. Kyllähän yleisökin olisi varmasti lähtenyt himaan, jos ei olisi ollut näin isot asiat kyseessä.

Illan erikoisin Helsingissä: erotuomari tarjoili HIFK:lle huippupaikan 0:50
Illan erikoisin Helsingissä: erotuomari mahdollisti HIFK:lle huippupaikan

Pelaajien rasitustila tiistaina nähdyissä otteluissa kasvaa äärimmilleen. Jatkoerien tauoilla tankattavaa on löydyttävä. Jääskän kiitos suuntautuikin HIFK:n huollon suuntaan. 

– Fysio on tehnyt aika hyviä leipiä, joissa on nutellaa, maapähkinävoita ja hunajaa. Vedin niitä kolme huiviin. Niiden lisäksi kaiken maailman kofeiineja eri muodoissa niin energiajuomina kuin -geeleinäkin. Mutta kuten sanottua, vikaan erään lähdettäessä tuntui siltä, että nyt tarvittaisiin vähitellen jotain vahvempaa.

Toistaiseksi neljän puolivälierän otatus irrotti kolme maalia sarjassa tehneeltä Jääskältä myös vastustajaa kunnioittavaa kuvailua.

– He pelaavat todella tiivisti omassa päässä. Siellä ei ole hirveästi tilaa. Heidän pakkinsa liikuttavat myös todella hyvin. Meillä on myös keinot siihen, miten pystymme murtamaan heidän pelinsä. Nyt kun saimme tämän ensimmäisen voiton, homma alkaa roihahtaa vähitellen liekkeihin. 

– Me tiedetään viime kaudesta se, ettei sarjan katkaiseminen ole helppoa. Olimme Lukkoa vastaan silloin aika pinteessä ne viimeiset matsit. Tiedämme, ettei se tule olemaan Pelicansillekaan helppoa.

SM-liigan historiassa on noustu ottelusarjassa 0-3-tappioasemasta voittoon yhden kerran. Sen teki Espoon Blues KalPaa vastaan puolivälierissä vuonna 2012. 

– Pelataan niin kauan, kunnes joku sanoo, ettei tarvitse enää tulla hallille, Jääskä summasi.

Lehdistötilaisuus: HIFK - Pelicans 1:20
Maratonottelua seuranneessa lehdistötilaisuudessa helpottunut Ville Peltonen: "Olen ylpeä joukkueesta"

Lue myös:

    Uusimmat