Salakuljettajat vieneet ihmisiä Juutinrauman sillan yli Ruotsiin

Etelä-Ruotsissa Malmössä on viime aikoina otettu kiinni 14 ihmistä, joita epäillään ihmisten salakuljetuksesta.

Heidän epäillään kuljettaneen noin 25 aikuista. Lisäksi maahan on tuotu joukko alle 15-vuotiaita lapsia, joita ei sisällytetä tilastoihin. 

Poliisin mukaan ihmiset on kuljetettu Juutinrauman sillan yli tavallisilla autoilla. Osa ihmissalakuljettajiksi epäillyistä on vangittu. Salakuljetettuja ihmisiä ei epäillä rikoksesta. 

Malmössä ja Tukholmassa on vapaaehtoisia auttamassa Ruotsiin saapuvia pakolaisia. Tukholmassa pakolaisia oli vastaanottamassa muun muassa 11-vuotias Gordon Grahn, joka piteli käsissään käsinkirjoitettua kylttiä. Siinä todettiin Welcome refugees (Tervetuloa pakolaiset). 

– On tosi tärkeää, että me olemme täällä, hän sanoi.  
Ruotsiin pakolaiset tulevat pääasiassa Tanskan kautta.  

Saksassa on pysäytetty Tanskaan menossa olevia junia, joissa on ollut pakolaisia, kertovat Tanskan ja Saksan rautatieyhtiöt. Kaksi junaa seisoo Lyypekissä ja yksi Hampurissa, joissa matkustajat joutuvat passintarkastukseen.  

Lue myös:

    Uusimmat