Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mukaan Euroopan tulisi olla vähemmän riippuvainen Yhdysvalloista ja välttää ajautumasta Kiinan ja Yhdysvaltojen väliin Taiwanin kriisissä.
Macron kertoi näkemyksistään Politico-lehdelle palattuaan kolme päivää kestäneeltä Kiinan-vierailultaan.
Macronin mukaan EU:n suurena riskinä on ajautuminen mukaan sellaisin kriiseihin, jotka eivät ole sen omia. Tämän seurauksena Eurooppa Macronin mukaan estyy rakentamasta omaa strategista autonomiaansa.
Strateginen autonomia on Macronin usein käyttämä termi, jolla tarkoitetaan EU:n kykyä tehdä päätöksiä ja viedä ne läpi tarvittaessa myös yksin.
– Kysymys, mihin Eurooppa tarvitsee vastauksen on – – että onko meidän etujemme mukaista kiihdyttää Taiwanin (kriisiä)? Ei. Pahinta olisi ajatella, että meidän eurooppalaisten tulisi olla tässä asiassa seuraajia ja ottaa suuntaviivamme Yhdysvalloista ja Kiinan ylireagoinnista, sanoO Macron Politicon mukaan.
Kiinan presidentti Xi Jinping on tukenut Macronin ulostuloja Euroopan strategisesta autonomiasta. Politicon mukaan Kiinassa ollaan vakuuttuneita siitä, että länsi on taantumassa ja että transatlanttisen eli Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteen heikentäminen nopeuttaa tätä kehitystä Kiinan eduksi.
Von der Leyen: Voimankäyttö Taiwanissa ei hyväksyttävää
Macronin esikunnan mukaan keskustelut Taiwanista Xin kanssa olivat intensiiviset.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen oli Macronin mukana osan vierailua. Von der Leyen sanoi Politicon mukaan Xille, että voimankäyttö Taiwanissa ei ole hyväksyttävää.
Von der Leyen on jo aiemmin puhunut sen puolesta, että EU:n tulisi olla tiukempi Kiinan kanssa. Hänen mukaansa Kiinasta on tullut sisäisesti entistä sortavampi ja ulkoisesti entistä itsevarmempi.
Kiinan asevoimat aloitti sotaharjoituksensa lauantaina sen jälkeen, kun presidentti Macron oli päättänyt vierailunsa Kiinassa. Sotaharjoitukset päättyivät maanantaina.
Macron ja von der Leyen vetosivat vierailullaan Kiinan presidenttiin Xi Jinpingiin, jotta tämä auttaisi Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan lopettamisessa.
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
12:16
Taipalsaaren kuolonkolari: 19-vuotias moottoripyöräilijä törmäsi puomiin koulun pihalla
-
12:09
Helsingin tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
12:03
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
12:02
Suora lähetys: Tällainen muistomerkki Martti Ahtisaarelle tulee
-
Lataa lisää