Maastohiihto ei tue Vuorta Hiihtoliiton puheenjohtajaksi

Jukka-Pekka Vuori
Jukka-Pekka VuoriLehtikuva
Julkaistu 14.05.2013 21:13

MTV3-STT

Maastohiihto ry ei tue Jukka-Pekka Vuorta Hiihtoliiton puheenjohtajaksi. Maastohiihto tiedotti tiistaina, että kertoo lähipäivinä omasta puheenjohtajaehdokkaastaan.

Maastohiihdon edustajat Hiihtoliiton johtokunnassa Reijo Alakoski, Börje Norrgård, Ari Nurminen ja Eero Reijonen ovat tiedotteessa sitä mieltä, että tulevan puheenjohtajan tärkeä lähiajan tehtävä on aloittaa valmistautuminen Lahden MM-kisoihin. Se edellyttää pohjoismaisten lajien avointa ja kaikin puolin sujuvaa yhteistyötä. Maastohiihdon mukaan sen rakentamiseen ei Vuorella ole edellytyksiä.

Maastohiihtoa riepoo Finnjumpingiin liittyvä toiminta muun muassa siinä, miten velkatilanteesta on kerrottu.

Keväällä tehty erikoistilintarkastus paljasti Maastohiihdon mukaan, että Finnjumpingin oma pääoma oli 613 000 euroa miinuksella. Joulukuussa 2012 pääoma oli ollut 489 000 euroa miinuksella. Oleellista Maastohiihdon mukaan on, ettei suunta ole kääntynyt. Lisäksi Hiihtoliitto oli lainannut mäkihypylle/yhdistetylle 181 000 euroa. Erikoistilintarkastus paljasti myös korjattavaa hallinnon ja kirjanpidon käytännöissä.

Finnjumping siirtyi joulukuussa Hiihtoliittoon, joka otti vastatakseen mäkihypyn ja yhdistetyn urheilutoiminnasta, sopimuksista ja työntekijöistä. Silloin sovittiin Maastohiihdon mukaan myös velkojen takaisinmaksusta. Maastohiihto joutui tuolloin kantamaan osansa Finnjumpingin veloista. Tuolloinen ratkaisu mahdollisti sen, että suomalaishyppääjät pystyivät osallistumaan talven kisoihin.

Maastohiihto haluaa, että koko hiihtoperheen talous ja organisaatio järjestetään avoimelle ja läpinäkyvälle pohjalle.

Maastohiihto on tukenut Hiihtoliiton nykyistä puheenjohtajaa vuorineuvos Matti Sundbergia, koska hänellä oli tuloksista näyttöä. Sundberg on ilmoittanut, ettei asetu enää ehdolle.

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit