Maaseudun Tulevaisuus: Sipilän johtamistyyli saa rajua arvostelua keskustan sisäpiiristä – erityisen tyytymättömiä Bernerin kohteluun

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän johtamistyyli saa puolueen sisältä tiukkaa arvostelua, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Lehden mukaan useampi keskustan nykyinen ja entinen kansanedustaja katsoo, että Sipilä hyljeksi aluepolitiikkaa ja pienituloisten asioiden hoitamista.

Moni Sipilään tyytymätön puolueaktiivi nostaa esiin liikenne- ja viestintäministerinä toimineen Anne Bernerin erityiskohtelun. Itäsuomalaisen puolueaktiivin mielestä keskustan liian oikeistolainen politiikka tiivistyi Berneriin.

Maaseudun Tulevaisuus kertoo käyneensä taustakeskusteluja ja haastatelleensa yhteensä kymmentä puolueen sisäpiiriläistä. Joukossa on nykyisiä ja entisiä kansanedustajia, avustajia sekä muita puolueaktiiveja. Valtaosa heistä vastustaa jyrkästi sitä, että Sipilästä tehtäisiin Antti Rinteen (sd.) hallituksen valtiovarainministeri.

"Ihan höpöjuttuja saa lukea"

Osa haastatelluista myös puolusti Sipilää.

–  Ihmettelen kovasti näitä puheita Juhan omavaltaisesta johtamisesta. Ihan höpöjuttuja saa lukea lehdistä siitä, miten Sipilä muka jyrää oman tahtonsa läpi eikä kuuntele muita, sanoo eduskunnasta viime vaaleissa pudonnut keskustalainen.

Sipilä ei kommentoinut lehdelle häntä kohtaan esitettyä kritiikkiä.

Lue myös:

    Uusimmat