Maajussi-Matthew jakaa morsianehdokkaalleen tunteikkaan muiston: "Äiti ei halunnut kertoa kenellekään"

Matthew kertoo kipeästä muistostaan 2:09
Matthew muistelee videolla, kun sai kuulla äitinsä sairaudesta.

Rakastetun Maajussille morsiamen sisarsarjassa farmiviikot ulkomailla jatkuvat. 

Uudessa Maajussille morsian maailmalla -ohjelmassa tavataan neljä kaukana Suomen rajojen ulkopuolella asuvaa maaseudun ihmistä, jotka etsivät rinnalleen rakkautta. Sarjan kahdeksannessa jaksossa torstaina 15. huhtikuuta ulkomailla asuvat maajussit Mustafa, Matthew ja Roy jatkavat farmiviikkojen treffailua. 

Treffien lomassa Matthew päättää avata sydäntään Jennille ja kertoa kipeästä ajasta. Hän kertoo viimeisimmistä muistoista Kelvingtonista, jolloin hän vei äitiään sairaalaan. 

– Minun ei ole helppoa puhua vanhemmistani vieraille. Ihmisen pitää olla sellainen, jolle voi kertoa asioita.

Jenni kertoo pidättelevänsä itkua, kun Matthew muistelee. 

– Sinä aamuna lääkäri veti minut syrjään. Olin yksin siellä. Lääkäri sanoin, että äidillä oli loppuvaiheen syöpä, Matthew kuvailee. 

Matthew kertoi epäilleensä jotain, mutta ei tiennyt sairaudesta. 

– Äiti sanoi, ettei halunnut kertoa kenelläkään. Kieltäytyi hoidosta. Hän oli itsepäinen suomalainen.

Katso alhaalla olevalta videolta Matthew'n esittely: 

Tällainen on maajussi-Matthew 13:56

Maajussille morsian maailmalla -jakso ennakkoon mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla torstaisinOhjelma on katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat