Maajussi-Arttu on valmis perustamaan perheen: "Työnteko ei ehkä olekaan se tärkein tässä elämässä"

Maajussi-Arttu paljastaa nuoresta iästään huolimatta haaveilevansa jo omasta perheestä. 

Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta etsivä Arttu kertoo toivoneensa viime keväänä, että hänen saamiensa kirjeiden avulla päästäisiin myös lähemmäs perhe-elämää. 26-vuotias maajussi on perhekeskeinen ja kaipaa arkeensa jo muutakin kuin työtä.

– Vaikka tässä vielä nuoria ollaankin, niin olen valmis jo vakavaan suhteeseen, Arttu sanoo. 

Ohjelmassa tunteista puhuminen ei ole nuorelle miehelle vierasta. Hän kertoo oppineensa, että erityisesti parisuhteessa kommunikointi on äärimmäisen tärkeää. 

– Sanotaan, että puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa, mutta minä en kyllä ole ikinä vaiennut. On tärkeää osata puhua vaikeistakin asioista, ei toinen voi mitenkään osata suhtautua, jos ei puhuta. 

Kaikilla maajusseilla on takana elämyksellinen kesä, ja Arttu kertoo löytäneensä itsestään ja elämästä myös uusia puolia rakkautta etsiessään. 

– Meidän kaikkien elämä on ollut varmaan aika työpainotteista, mutta nyt olen huomannut, ettei työnteko ehkä olekaan se tärkein tässä elämässä. 

Maajussille morsian MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa maanantaisin klo 20 alkaen 26.8.

Lue myös:

    Uusimmat