Maailman suurimmassa muslimivaltiossa Indonesiassa liki neljä miljoonaa nuorta opiskelee islamilaisessa sisäoppilaitoksissa. Jakartan Darunnajah Islamic Boarding School painottaa johtajuutta pojille ja tytöille opetetaan myös kokkausta.
Miljoonakaupunki Jakartan sydämessä avautuu yllättävän rauhallinen ja vehreä kampus. Paikalla näkyy ensin pelkkiä poikia. Tytöt ovat taaemmissa rakennuksissa, eikä vastakkaista sukupuolta juuri lähestytä.
Kampukselle astuessa on syytä myös unohtaa paikallinen kieli eli bahasa, sillä täällä saa puhua vain englantia tai arabiaa. Kännykät on kokonaan kielletty. Älypuhelimella näpyttelyyn ei tosin liikenisi aikaa. Opiskelu, joka rytmittyy islamin tavan mukaisiin viiteen rukoushetkeen päivässä, vie kaiken ajan.
Jalkapalloa pelaava Axel Ariel Muhammad ei valita puhelimen puutetta, vaan kertoo viihtyvänsä sisäoppilaitoksessa mainiosti.
– Meillä on sen verran tiukka ohjelma, että mitään ylimääräistä ei ehdi.
– Herään joka aamu neljältä ja menen moskeijaan tekemään Subuh-rukouksen.
Koska islamilaisten tapojen ja lakien opiskelu on tärkeä osa koulutusta, rukouksista ei saa myöhästyä.
– Joskus saattaa kyllä nukahtaa oppitunnilla, Axel myöntää.
Oppilaiden päivä jatkuu aina iltakymmeneen, jonka jälkeen pääsee hetkeksi eli kuudeksi tunniksi yöunille. Sama jatkuu päivittäin.