Maailman myydyimmässä autossa uskomaton vika: Turvavyö voi syttyä itsestään tuleen – 2 miljoonaa autoa korjauksiin

2:34img
Julkaistu 07.09.2018 15:41

Ville Järveläinen

Ford on ilmoittanut kutsuvansa takaisin lähes kaksi miljoonaa Yhdysvalloissa myytyä lava-autoa. Syynä on turvavöiden esikiristimistä löytynyt vika, joka voi johtaa jopa tulipaloon.

Pääkuvan video

Tältä näyttää historian ensimmäinen Nascar-Mustang

Fordin F-sarjan avolava on maailman myydyin ajoneuvo. Viime vuonna sen eri variaatioita myytiin yhteensä yli miljoona kappaletta, joista valtaosa Yhdysvalloissa.

Nyt F-sarjan pienin, tai siis vähiten valtava, avolava on joutumassa massiivisen takaisinkutsukampanjan kohteeksi. Fordin mukaan F-150:n turvavyön esikiristimessä piilee vika, joka voi aiheuttaa tulipalon.

ford f150Fordin F-sarjaa myytiin viime vuonna enemmän kuin mitään muuta automallia. Kuvassa F-150.Ford

Kiristimessä käytetään pientä räjähdepanosta, ja sen on raportoitu aiheuttaneen ainakin 20 vaaratilannetta, kun kiristin on alkanut savuamaan, kipinöimään tai jopa leimahtanut liekkeihin.

Tarkalleen 1 995 776 auton takaisinkutsu koskee ainoastaan mallia F-150, ja sen vuosina 2014–2018 valmistettuja yksilöitä. 

Lähde: NPR

Tuoreimmat aiheesta

Takaisinkutsut