Luuydinsiirto paransi jo kolmannen hiv-potilaan – hoito onnistuu vain hengenvaarallisesti sairaille
Aiemmin on uskottu, että hi-virus on tullut jäädäkseen. Sen myötä hoidot ovat keskittyneet estämään viruksen kehittymistä tappavaksi aidsiksi. Nyt uskotaan, että viruksesta voi parantua kokonaan.
Sairaalassa Düsseldorfissa hoidettavana olevalle potilaalle tehtiin luuydinsiirto kolmisen kuukautta sitten.
Siirron yhteydessä viruksen etenemistä hidastavien lääkkeiden antaminen lopetettiin.
Lääkärien mukaan hi-virusta ei ole löydetty siirron jälkeen otetuissa kokeissa.
Tulokset ovat rohkaisevia, sillä vain muutamia päiviä sitten julkaistiin tietoja "Lontoon potilaasta". Hän on ollut luuydinsiirron jälkeen ilman lääkkeitä ja virusta jo puolitoista vuotta.
Geenimutaatio
Tutkijoiden mukaan parantava luuydin sisältää geenimutaation nimeltään CCR5, joka syrjäyttää virusta kantavat solut ja käynnistää terveiden solujen tuotannon.
Hoidon tekee kuitenkin ongelmalliseksi se, että hi-virukselle immuuneja eli geenimutaatiota kantavia ihmisiä on esimerkiksi Länsi-Euroopan väestöstä vain prosentin verran.
Toinen ongelma liittyy luuydinsiirrosta mahdollisesti seuraavaan hylkimisreaktioon.
Siirto tehdäänkin vain henkilöille, joilla on hengenvaarallinen verisyöpä. "Lontoon potilaalla" oli non-Hodgkinin lymfooma eli imusolmukesyöpä.
Jatkossa tutkijat toivovat kehittävänsä menetelmän jolla geenimutaatio voidaan siirtää hiv-potilaaseen muiden menetelmien avulla.
"Berliinin potilas"
Ensimmäisen kerran hiv-tartunnan saanut henkilö, ns. "Berliinin potilas" onnistuttiin parantamaan kymmenen vuotta sitten.
Silloin Timothy Brown -nimiseltä amerikkalaispotilaalta virus hävisi kokonaan, eikä ole palannut.
Kaikkiaan Aidsiin on kuollut viime vuosikymmenien aikana kymmeniä miljoonia ihmisiä ja hiv-tartunnan saaneita uskotaan olevan vähintään yhtä paljon.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää