Luther-sarjan tähti Idris Elba avoimena terapiassa käymisestään – kutsuu itseään absoluuttiseksi työnarkomaaniksi

Luther-sarjassa pääosaa näyttelevä Idris Elba toivoo löytävänsä uusia tapoja rentoutumiseen.

Näyttelijä ja Luther-sarjasta tuttu Idris Elba, 51, avautui Changes with Annie Macmanus -podcastin 2. lokakuuta julkaistussa jaksossa asioista, joita hän työstää terapiassa. 

– Olen ollut terapiassa nyt noin vuoden. Se on paljon. Olen terapiassani ajatellut paljon muutosta, Elba kertoi. 

Elban terapiassa käymisen syy ei ole se, etteikö hän pitäisi itsestään, vaan hänelle on vain muodostunut epäterveellisiä tapoja. Lisäksi hän työskentelee alalla, jossa hänet palkitaan noista tavoista. 

Hän kutsui podcastissa itseään absoluuttiseksi työnarkomaaniksi, mikä ei ole hänen mielestään hienoa hänen elämänsä tai yleisen hyvinvoinnin kannalta. 

– Mikään ei ole hyvä äärimmäisyyksiin vietynä. Kaikki tarvitsee tasapainoa, mutta minut palkitaan isosti siitä, että olen työnarkomaani. Olen siis ajatellut tätä paljon, ja kummallista kyllä, suuri osa lapsuudestamme on todella tämän asian äärellä, Elba pohti. 

Elba sanoi, että hän haluaa ehdottomasti ottaa aikaa itselleen terapiansa avulla ja löytää asioita, jotka rentouttavat häntä. Hänellä on kuitenkin ollut vaikeuksia tämän asian kanssa, koska juuri työasiat rentouttavat häntä. Hän rakastaa olla kotinsa työstudiossa.

Hän kertoi jopa rentoutuvansa elokuvan 10 päivän kuvauksissa enemmän kuin perheensä kanssa sohvalla. 

– Tämä on se merkki, kun minun on normalisoitava se, mikä saa minut rentoutumaan, ja se ei voi olla kaikki työtä, Elba totesi. 

Elba näyttelee Luther-sarjassa rikoksia ratkovaa lontoolaisetsivää John Lutheria kaikkien viiden kauden ajan. Hän on pääosassa myös vuoden 2023 elokuvassa Luther: The Fallen Sun.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat