Luomumaidolla on kysyntää

Luomumaidon kulutus on noussut Suomessa huimaa vauhtia. Myyntipäällikkö Erkki Niemi Valiolta kertoo, että syyskuussa luomumaitoa myytiin reilut 550000 litraa ja lokakuun lopussa vastaava luku oli noin 720000 litraa. Viime vuonna luomumaidon kuukausikulutus oli vielä noin 400000 litrassa. Kulutusta selittää osaltaan muun muassa se, että monet päiväkodit, koulut ja vanhainkodit ovat siirtyneet käyttämään luomumaitoa. Luomumaito löytyy myös monien henkilöstöravintoloiden tiskeiltä. - Meijerituotteissa on hyvä valikoima ja niitä on helppo saada ketjuravintoloihinkin, perustelee mikkeliläinen ravintolapäällikkö Ulla Jääskeläinen Amica-ravintolasta. Toinen tuoteryhmä, jonka osalta Jääskeläisen mukaan on helppo siirtyä luomuun, on leipomotuotteet. -Meilläkin on yhdeksän erilaista leipomotuotetta sopimustoimittajan tuotelistalla. Lisäksi leivät ja maidot ovat hinnaltaan kilpailukykyisiä, joten annoshinnan korotuspaineita ei sieltä tule, Jääskeläinen sanoo. Suomessa 360 eläintilaa on ilmoittautunut valvontaan. Näistä 150:llä tuotetaan maitoa.

Niemi ja Jääskeläinen olivat alustamassa Mikkelissä maanantaina pidetyssä Luomuruokaa-seminaarissa, jossa oli koolla ravintolapäälliköitä, keittäjiä, opettajia, luomuyrittäjiä ja tavarantoimittajia. Seminaarin järjestivät Finfood Luomu, Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus Visio sekä Helsingin ylipiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus.

Espoon päiväkodeissa, kouluissa ja vanhainkodeissa on siirrytty järjestelmällisesti luomumaidon käyttöön. Tänä päivänä esimerkiksi kaikki Espoon koululaiset saavat rasvatonta luomumaitoa laseihinsa.-Lapset ovat lisänneet maidon käyttöä selvästi. Luomuruoan maistuvuus näkyy myös perunoiden ja puuron osalta, joiden menekki on kasvanut selkeästi, kertoo kaupunginvaltuutettu Sirpa Hertell (vihr.).

Lue myös:

    Uusimmat