Elätkö sinä unelmaasi? Mitä muuttaisit, jos voisit? Helmi kysyi lukijoiltaan, elävätkö nämä haaveilemaansa elämää.
Moni meistä elää alakoulusta asti tulevaisuudessa ja haaveilee täydellisestä elämästä. Kuinka moni todellisuudessa elää unelmaansa? Helmi kysyi asiaa lukijoiltaan.Saimme 480 vastausta.
Unelmat ovat harvinaista ja katoavaa herkkua: 48 prosenttia vastaajista tunnusti, ettei todellakaan elä unelmaelämäänsä. 35 prosenttia nautti elämästään, mutta kaipasi silti jotakin muutosta. Vain hieman yli 16 prosenttia kertoi elävänsä unelmiaan todeksi juuri nyt.
Missä siis mättää, mihin unelmat karkaavat? Lue lukijoiden tarinoita!
En elä unelmaani
"Olen nuorempana laittanut niin paljon rahaa menemään, että suorastaan hirvittää. Olisi ollut kaikki mahdollisuudet säästää sukanvarteen, mutta silloin oli tärkeämpää ostaa, ostaa ja ostaa... Niitä oppirahoja maksellaan vieläkin, nyt kun järki on jo kasvanut päähän." mää
"Olen vasta keski-iässä löytänyt oman alani, saanut mahdollisuuden opiskella, ja nyt teen työtä, jonka tunnen todella omakseni. Toivoisin vielä, että taivaasta tipahtaisi minulle bisnesälyä, jotta oppisin hinnoittelemaan työni rohkeammin ja ehtisin tienata säälliset eläkerahat niiden parinkymmenen vuoden aikana, jotka minulla vielä on työuraa edessäni." sitkeä sissi
"Elämäni ei voi olla unelma kellekään. Kukaan ei todellakaan voi unelmoida siitä, että saisi näin monta ongelmaa harteilleen ratkaistavaksi ja vielä saisi hoitaa pois vakavalta tuntuvan masennuksen, josta en ole kellekään kertonut. Unelmaelämä olisi sellainen, jossa saan työskennellä monien ihanien ja erilaisten koirien kanssa, pitäisin vaikka kenneliä tai koirahoitolaa. Toisessa unelmassa saisin elää ulkomailla matkustaen ja valita sitten jonkin mukavan maan, johon jäädä asumaan. Molempiin unelmiin kuuluu vahvasti se, ettei koskaan tarvitsisi enää laskea ostoksia sentilleen kun on vain vitonen lompakossa... Sekä se, että löytäisin itselleni sen rakastavan ja aidon jätkän, jollaisen kerran jo menetin. Olen jo pitkään miettinyt joka ikinen päivä sitä, miten haluan vain lähteä sanomatta kellekään mitään, karata muualle." chaplin
"En todellakaan elä! Toki jotkin asiat ovat jo niin kuin olen toivonutkin, eikä elämässäni sinällään ole varsinaisesti mikään pielessä, mutta on asioita jotka luulen tarvitsevani ollakseni onnellinen. Olen kärsinyt kroonisesta vauvakuumeesta luultavasti noin 4-vuotiaasta asti, ja teini-iästä lähtien toivonut löytäväni sen elämäni rakkauden. Jostain syystä sutinaa ei ole ollut nimeksikään, joten elelen edelleen yksin kissojeni kanssa ja vapaa-ajan yritän kuluttaa jotenkin, lähestulkoon ihan miten vain, kun kaikki ystäväni ovat joko parisuhteessa tai perheellisiä! Ei siis auta kuin jatkaa odottelua!" toivottavasti pian
"En elä todellakaan unelmaani, mutta olen silti onnellinen. Mielestäni kaikkien unelmien ei ole tarkoituskaan toteutua…" :
Elän unelmaani
"Opiskelut sujuvat aikataulun mukaan, eikä valmistumiseen mene pitkää aikaa. Saan unelmieni miehen saman katon alle heti häiden jälkeen parin kuukauden päästä! Ei voisi vain mennä paremmin!" Onnellinen
"Tunnen todellakin eläväni unelmaani! Opiskelen haaveammattiini, minulla on ihania ystäviä, rakastava perhe, kiva koti ja tapailen hurmaavaa miestä. Mitä muuta voisin olla kuin onnellinen!? " milaja
"Kyllä, sillä nautin vuorotteluvapaan mukanaan tuomasta ihanuudesta. Kaksi kotona asuvaa nuorta pitävät "normaalin" elämänrytmin, mutta AH, se vapaus aamuisin: mitähän tämä päivä tuo tullessaan. Olen lakannut mittaamasta itseäni "tekemisen kautta", ajattelen mieluummin 'kokemuksiani'." äiskä
"Vielä noin kaksi vuotta sitten elämäni oli p****ä. Elin parisuhteessa miehen kanssa, johon en pystynyt luottamaan, mutta uskoin, etten pystynyt eroamaankaan. En uskaltanut ja jotenkin mies oli onnistunut saamaan päähäni ajatuksia, etten pärjäisi ilman häntä. Silti haaveilin jatkuvasti vakaasta, toimivasta parisuhteesta ja ennen kaikkea, vauvasta. Itkin itseäni usein uneen mieheni ollessa työmatkalla, kun tunsin oloni ontoksi, tyhjäksi ja kohtuni käyttämättömäksi. Vauvaa en kuitenkaan halunnut tuoda suhteeseen, eikä mies myöskään. Eräänä päivänä, kun jälleen kerran itkin epäonneani ja pahaa oloani ystävälleni, tämä väsyneenä ja kyllästyneenä tokaisi, että "tee sit jotain, äläkä aina vaan valita!". Olinhan tämän monta kertaa kuullut, mutta ehkä aika oli valmis. Kuin salamaniskusta ymmärsin, että onni on täysin itsestä kiinni. Kukaan toinen ei tule ja tee sinusta onnellista. Päätin hypätä tuntemattomaan. Samana iltana kerroin miehelleni, että jätän hänet ja seuraavana viikonloppuna kannoin kaikki tavarani vanhempieni luokse ja vuokraamaani pieneen varastoon. Hyppäsin täysin tyhjän päälle, olin työtön ja asunnoton. Asuin vanhempieni nurkissa jonkin aikaa ja majailin ystävieni sohvilla. Etsin töitä, mitä tahansa matalapalkkaista vaikka, kunhan olisi jotain. Minulla ei ollut varaa maksaa vuokraa, joten minulla ei ollut kotia. Vanhempani eivät pystyneet auttamaan minua taloudellisesti, sillä heillä oli firmansa kanssa tiukkaa. Kului kolme kuukautta. Eräänä unettomana kesäyönä makoilin puistossa, kun en halunnut olla vanhempieni tai ystävieni riesana aloin miettiä, miksi ihmeessä hain jotain "väliaikaista duunia". Samana yönä luonnostelin mielessäni jo hakemuksen erääseen unelmatyöpaikkaani. Unohdin hetkeksi kaikki pelkoni ja alemmuudentunteeni. Halusin taistella takaraivossani sykkivää exäni ääntä vastaan, joka sanoi, että olen kelvoton, enkä pärjää yksin. Halusin näyttää kaikille ja tähtäsin parempaan työpaikkaan, mitä olisin itse edes kuvitellut saavani. Viikon kuluttua minut kutsuttiin työhaastatteluun. Ja myöhemmin he palkkasivat minut unelmatyöhöni. Asiat muuttuivat vauhdilla. Tapasin uusissa kuvioissa upean miehen, rakastuimme ensisilmäyksellä. Pian muutimme yhteen ja menimme naimisiin, ennen kuin moni ehti edes huomata. Olemme molemmat kokeneet kovia ja täydennämme toisiamme. En ole koskaan ollut näin rakastunut tai näin onnellinen. Uuden työpaikkani ansiosta meillä oli varaa ostaa oma unelmiemme asunto ja seuraavaksi ihana tyttäremme ilmoitti saapuvansa tähän maailmaan. Kaikki mitä minulla nyt on, oli pelkkiä haaveita vielä kaksi vuotta sitten. Tässä välissä ehdin elää asunnottoman ja työttömän arkea ja käydä lähes pohjalla. Elän unelmaani ja aion totisesti taistella sen vuoksi kynsin ja hampain. Mitään ei saa tässä maailmassa ilmaiseksi ja koskaan ei saa luovuttaa." Sara
Lue myös:
MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock