Lounasreissusta painajainen: Ravintolan työntekijän pitbull tappoi Viivin villakoira Hilpan – "Heitä ei voinut vähääkään kiinnostaa, tuollainen koirahan on ase"

Lounasreissusta painajainen: Ravintolan työntekijän pitbull tappoi Viivin villakoira Hilpan 0:16

Espoolaisen Viivi Holopaisen suunnitelma lounaasta muuttui eilen painajaiseksi, kun vapaana kulkenut pitbull-koira hyökkäsi tämän 13-vuotiaan toyvillakoira Hilpan kimppuun.

Holopainen oli vanhempiensa ja koirien kanssa menossa katsomaan Hernesaaren Rantaan, olisiko siellä se jo auki lounasta varten. Jo oviaukossa he kuitenkin huomasivat järjestelytöiden olevan vielä kesken, ja olivat kääntymässä pois paikalta.

– Samalla nähtiin kauempana koira vapaana rannalla, joka otti askeleita meitä kohti. Sanoin, että nyt käännytään. Meidän koirat olivat kuitenkin vanhoina sen verran hitaita, että tämä kyseinen Hilppa istahti maahan selkä isoon koiraan päin, Holopainen kertoo.

Ilman varoitusta rannalla ollut koira syöksyi Hilpan kimppuun.

– Otti suoraan kiinni, katkaisi niskan ja alkoi leikkimään [Hilpalla]. Vanhempani kamppailivat yrittäen pelastaa koiraa, mutta tilanne kesti arviolta useita minuutteja, Holopainen kuvailee.

"Tuli suoraan tappamaan"

Holopaisen mukaan heidän koiransa eivät olleet tilanteessa haukkuneet tai muuten tehneet itseään tiettäväksi. Myöskään hyökännyt koira ei ollut mitenkään ilmaissut olevansa vihainen.

– Se kertoo, että sillä on päässä jotain vikaa. Tuli suoraan tappamaan, Holopainen toteaa.

Holopaisen huudon seurauksena hyökänneen koiran omistaja saapui paikalle, otti koiraa kiinni kaulapannasta ja sulki pakettiautoon. Holopainen soitti hätäkeskukseen, jonka mukaan ihmisen päälle hyökkäämätön koira ei ollut prioriteettilistan kärjessä. Lopulta he saivat pysäytettyä ohi menneen poliisiauton.


Koki vähättelyä

Holopaisen mukaan omistajan paikalle saapumista ei suinkaan seurannut anteeksipyyntö, vaan tapahtuneen vähättely ja pyrkimys todistella, että Hilppa-koira on kunnossa. Hänen mukaansa myös poliisit suhtautuivat tapahtuneeseen jopa huvittuneesti.

– Heitä ei voinut vähääkään kiinnostaa. Tuskan ja kokeman hirveyden vähättely tekee siitä vielä hirveämpää. Se tekee painajaisesta kamalamman, Holopainen kuvailee.

Paikalla oli kuitenkin kaksi ihmistä, jotka selvittivät lähimmän eläinlääkärin sijainnin ja lähtivät auttamaan Holopaisen vanhempia ja koiraa avun luo. Koira kuitenkin kuoli matkalla.

– Eläinlääkäri sanoi, että [hyökännyt] rotu on sellainen, ettei sen hampaista selviä. Jos se ottaa kiinni, se tappaa. Ei mitään mahdollisuuksia, Holopainen kertoo.

"Vaaraksi myös ihmiselle"

Holopainen on tyrmistynyt, miten kepeästi asia otettiinn. Näin jälkikäteen hän miettii, että hänen vanhemmilleen olisi tilanteessa voinut käydä vakavastikin. Hänen äitinsä meni myöhemmin sairaalaan tarkastamaan tilanteessa sattuneita vammoja.

– Heille olisi voinut tapahtua jotain hirveää, tuollaisessa mielentilassa [koira] on vaaraksi myös ihmiselle. Tuollainen koirahan on ase, Holopainen pohtii.

Holopainen toivoo keskustelun laajentuvan koirien vapaana pitämiseen yleensä. Hänen kotinsa lähellä Espoossa monet koirat kulkevat vapaalla, ja osa niistä on huomattavan suurikokoisia. Pienen koiran omistajana hän joutuu miettimään päivittäin, mihin suuntaan koiran kanssa liikkuu. Myös pienen lapsen turvallisuus mietityttää.

– Ihmiset olettavat, että oma koira on kiltti ja tottelee täysin. Se ei hyödytä, jos sen päässä napsahtaa.

– Taistelukoira on suunniteltu sitä varten, että se tappaa. Se ei omalle vaistolleen voi mitään. On ihmisen vika, jos kuvittelee, että määräyksillä sen luonto ei näy lainkaan, hän toteaa.

Yritys käynyt tapahtunutta läpi työntekijän kanssa

Restamax Oyj:n liiketoimintajohtaja Paul Meli vahvistaa, että Hernesaaren alueella heidän työntekijänsä koira oli vapaana. Paikalla tällä hetkellä paikalla vasta valmistellaan aluetta tulevaa kautta varten, eikä ravintolatoiminta ollut paikalla käynnissä.

– Olemme erittäin surullisia ja pahoillamme, että näin on päässyt käymään, Meli toteaa.

Hän kertoo tapahtunutta käydyn läpi työntekijän kanssa, ja asiassa harkitaan seuraamuksia.

– Koiran omistaja vastaa omasta koirastaan. Oli alue auki tai suljettu, on koirat pidettävä kiinni, hän painottaa.

Lue myös:

    Uusimmat