Lottokuume nousee: Panokset ja rivimäärät räjähtävät

Huomenna jaossa oleva 8,1 miljoonan ennätyspotti on työllistänyt Veikkauksen jälleenmyyjiä pitkin viikkoa. Pahin ruuhkapiikki sijoittuu kuitenkin normaaliin tapaan tälle päivälle ja itse arvontapäivälle eli huomiselle lauantaille.

MTV3 Uutiset kysyi Helsingin R-kioskeilta, kuinka tuleviin kiireaikoihin on varauduttu. Ennätyspotti näkyy kioskeissa ainakin normaalia suurempana asiakasmääränä.

–Asiakkaiden määrä on kasvanut erittäin paljon. Olemme varautuneet lottokiireeseen lisäämällä työntekijöiden määrää viikonlopulle. Ihmisiä kiinnostaa selkeästi lotota enemmän, kun on kyse näin suurista rahamääristä, Kampin R-kioskin myyjä Siiri Ihander kertoo.

Jättipotti näkyy panoksissa ja porukkapeleissä

Suuri voittopotti lisää myös pelaajien panosten ja rivien määrää. Myös porukkapelien myynti kasvaa, kun suurista poteista kyse.

–Kyllä huomaa, että ihmiset pelaavat isommilla panoksilla. Pelaajia kiinnostavat selvästi isommat voittopotit. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että enemmän rivejä laitetaan sisään ja ostetaan porukkalottoa, Rautatieaseman R-kioskin myyjä Maarit sanoo.

Myös Rautatieaseman toisen R-kioskin myyjä Katariina Palvas kertoo huomanneensa porukkapelien ja suurempien panosten suosion kasvun.

Iso potti kasvattaa peli-intoa

Monet MTV3 Uutisten haastattelemat henkilöt kertoivat pelaavansa lottoa säännöllisesti muutenkin, mutta etenkin tällä viikolla kiinnostus pelaamiseen on normaalia kovempi.

–En ole vielä lotonnut, mutta aion ehdottomasti lotota. Jättipotti innostaa minua lottoamaan tällä viikolla, mutta aion silti pelata pienin panoksin, Eila Lumén toteaa.

Myös Harri Bogström kertoo suuren rahamäärän kiinnostavan tällä viikolla. Hän aikoo lotota satunnaisilla numeroilla ja kohtalaisilla panoksilla, ja katsoa potkaiseeko onni. Jos näin käy, mies on lauantain jälkeen 8,1 miljoonaa euroa rikkaampi.

Lue myös:

    Uusimmat