Lontoon jalokiviryöstön yksityiskohdat huimaavat – kuin elokuvasta!

Lontoolaisesta jalokiviliikkeestä vietiin pääsiäisviikonloppuna 275 miljoonan euron edestä arvotavaraa. Britannian rikoshistorian mahdollisesti suurin varkaus suoritettiin poikkeuksellisen häikäilemättömällä tavalla. 

Ocean’s Eleven. George Clooneyn ja Brad Pittin tähdittämä elokuva tulee väkisin mieleen, kun Hatton Gardenin ryöstömysteerin uskomattomat yksityiskohdat alkavat vuotaa julki. 

Ocean’s Elevenissä Clooneyn kopla ryösti kolme huipputarkasti vartioitua kasinoa, mutta kunnianhimoa ei puuttunut Hatton Gardenin jalokiviliikkeen ryöstäjiltäkään. Eikä tämä tarina ole sepitettä.  

Vartija laiskotteli

Poliisi on ollut vaitonainen, mutta yksi asia on varma: asialla olivat huippuammattilaiset. 

Ryöstäjien epäillään aloittaneen työnsä murtautumalla jalokiviholvien yläpuolella sijaitseviin toimistoihin, jonka jälkeen he kaivoivat tunnelin rakennuksen hissikuiluun. Alas laskeutumisessa käytettiin apuna köysiä. 

Kellarikerroksessa rikolliset tuhosivat ensin metalliset turvakalterit, mursivat huipputeknisen vartiointisysteemin, ja varastivat sen kovalevyn.

Ryöstöseikkailu olisi voinut päättyä tähän. Hälytysjärjestelmän kytkeytyminen pois päältä kiinnitti vartijan huomion, mutta hän tutki rakennuksen yliolkaisesti, eikä nähnyt mitään. Lehtitietojen mukaan vartija sanoi, ettei tehnyt tarkempaa työtä, koska hän ei ”saa tarpeeksi palkkaa.”

Poliisi epäilee myyrää

Lopulta varkaat mursivat lähes puoli metriä paksun vankan turvaoven. Poliisi on vahvistanut, että työssä käytettiin raskasta kalustoa.

Kun kunnon britit rauhoittuivat viettämään pääsiäistä, saivat ryövärit mellastaa kaikessa rauhassa holvissa ja tyhjentää 300 tallelokeroa.  Nyt heistä ei näy jälkeäkään.

– Isku oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Tekijöillä on varmasti ollut sisäpiiritietoa pohjapiirroksesta, hissikuilusta, heikkouksista ja viimeisintä tekniikkaa olevasta turvallisuusjärjestelmästä, entinen poliisin erikoisyksikön johtaja Barry Phillips sanoi The Telegraph -lehden mukaan.

Hämärämiesten epäillään pohjustaneen tekoaan tutkimalla aluetta rakennusmiehiksi pukeutuneina. On myös väitetty, että he sytyttivät maanalaisen tulipalon katkaisemalla sähkölinjan Holbornin alueella keski-Lontoossa. Tämän on arveltu helpottaneen turvallisuusjärjestelmään murtautumista. 

Uhkarohkea varkaus on herättänyt hämmästystä ja jopa omanlaistaan ihailua Britannian poliisipiirejä myöten. Murtautujien on arvioitu saaneen saaliikseen 275 miljoonan euron arvosta jalokiviä ja muuta arvotavaraa. Ryöstöstä on puhuttu Britannian historian mahdollisesti suurimpana arvotavaravarkautena.

– Tässä on tietynlaista vanhan ajan röyhkeyttä. Kaikkea ryöstettyä tavaraa tai sen tarkkaa arvoa tuskin saadaan koskaan selville, omaisuusvarkauksiin erikoistuneen yksikön entinen johtaja Roy Ramm kommentoi BBC:lle.

Pääepäiltynä lierihattuinen mies

Ja mitä olisi kunnon rikosmysteeri ilman villejä arvioita tekijästä? Pääepäillyn kutsumanimikin on kuin halvasta Hollywood-rainasta: ”King of Diamonds”, timanttien kuningas.

The Independent -lehden mukaan ainoa kuva lierihattuisesta rikollisnerosta on vuodelta 2009, jolloin hän ryösti Graffin timanttikaupan ja sai saaliikseen noin 55 miljoonan euron edestä arvotavaraa. Miestä ei koskaan saatu kiinni, ja hänen on huhuttu palanneen viime aikoina Britanniaan Espanjasta. 

– Ei ole olemassa montaa henkilöä, joka pystyisi tällaiseen. Häntä ei voi jättää pois laskuista, Barry Phillips poliisin erikoisyksiköstä kommentoi tabloidlehti The Sunille.

Arviot ryöstäjästä ovat vielä enemmän tai vähemmän spekulaatiota, mutta media on pullollaan tarinoita häikäilemättömän teon uhreista. Heidän joukossaan on epäilty olevan Britannian huippujalkapalloilijoita, mutta suurin osa on läheisten arvotavaraputiikkien pitäjiä. Ikävä kyllä, kaikkien kalleuksilla ei ole vakuutusta.

Yksi heistä on Michael Miller.

– Minulla oli kokoelma kelloja, jotka aioin antaa pojalleni. Se oli korvaamaton. Ostin IWC GST Aquatimerin päivänä, jolloin poikani syntyi. Aion antaa sen hänelle, kun hän täyttää 18 vuotta. Kelloa ei enää valmisteta, noin 70 000 euroa ryöstössä menettänyt Miller suri

Poliisi arvioi, että arvohelyt varastanut kopla on jo ulkomailla, ja saalis myydään Lähi-idän pimeillä markkinoilla. Tekijöitä ei välttämättä koskaan saada kiinni. 

– Kuka ties ryöstäjät saattoivat olla holvissa koko viikonlopun. Tämä on häpeällistä, aivan kuin elokuvasta. En voi uskoa tätä todeksi, jalokivisormuksen ja rannekoruja ryöstössä menettänyt Normam Beam tiivisti The Mirrorille

Lue myös:

    Uusimmat