Lipponen rauhoittelee työttömyysturvakeskustelua

Pääministeri Paavo Lipponen rauhoittelee hallituksen budjettiriihen alla keskustelua työttömyysturvan porrastamisesta. Lipponen vaati hyviä perusteluja, jos ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan esitetään muutoksia, koska ehdotusta on arvosteltu "vankoin asiaperustein".

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön ehdotus ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta on saanut aikaan kohun. Lipponen toivoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa tänään Kokkolassa, että valtiovarainministeriön ehdotuksiin suhtauduttaisiin avoimella mielellä.

Lipponen vetosi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Rita Asplundin arvioon, jonka mukaan työttömyysturvan aikaporrastus ei toisi työtä kouluttamattomille ikääntyneille työttömille eikä päästäisi nuoria työttömiä alipalkattujen työsuhteiden kierteestä.

Pääministeri Lipponen toivoi myös malttia kiistelyyn työehtosopimusten yleissitovuudesta, joka on yhä ratkaisematta hallituksessa. Lipposen mukaan asiassa tarvitaan nyt hyviä neuvoja eikä poliittisia julistuksia. Valtiovarainministeriön ehdotus verotuksen keventämiseksi kelpaa Lipposelle pääosiltaan. Hän haluaa kuitenkin, että budjettiriihessä arvioidaan vielä, onko "hienosäädön" tarvetta pienituloisimpien osalta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat