Lionel Messin ja Kylian Mbappen yhteispeliin paljon lisäkierroksia: "Se on kunnioitusta" – herkuttele tästä superkaksikon maalijuhlilla

Lionel Messi iski PSG:lle kaksi maalia Kylian Mbappe avustuksella jalkapallon Mestarien liigassa tiistaina. Ranskalaisjätti nousi argentiinalaisen osumilla tappioasemasta 3-2-kotivoittoon RB Leipzigista. 

Lähtökuopissa kesällä ollut mutta vielä yhteen kauteen PSG:ssä suostunut Mbappe on ollut ratkaisevassa osassa Messin kolmessa maalissa tällä kaudella. Hän alusti niistä ensimmäisen Manchester Cityä vastaan Mestarien liigan edellisellä kierroksella, ja eilen petauksia tuli kaksi lisää. 

Messi onnistui toisella jaksolla ensin 2-2-tasoituksessa ranskalaiskärkiparinsa syötöstä ja taituroi voittolukemat pilkulta Mbappen hankittua rangaistuspotkun. 

Pääkuvan videolla ottelun kaikki maalit. Mbappe osui itsekin komealla tavalla Leipzigin verkkoon, ja Messin ampuma rankkariosuma oli todella näyttävä. 

Mbappen ja Messin välillä nähtiin myös tähtipelaajille harvinaisempaa huomaavaisuutta, kun Mbappe antoi Messin ampua hankkimansa pilkun. Ottelun lisäajalla Messi olisi voinut hakea hattutemppua toisesta rankkarista, mutta antoi kunnian Mbappelle. Ranskalainen laukoi yli.  

– Se on normaalia, se on kunnioitusta. Hän on maailman paras pelaaja, ja olen aina sanonut, että on etuoikeus, että hän pelaa meidän joukkueessamme, Mbappe kommentoi. 

– Meille tuli rankkari, hän ampui sen, piste. Toisessa hän sanoi "lauo sinä". 

PSG on A-lohkon kärjessä seitsemällä pisteellä kolmesta ottelusta. Club Bruggen 5-1 tiistaina moukaroinut Manchester City on toisena kuudessa pisteessä. 

Lue myös:

    Uusimmat