Lintujen muuttoa voi nyt seurata reaaliajassa – verkkopalveluun päivitetään joka päivä 120 000 uutta havaintoa

Lintujen kevätmuutto vilkastumassa 1:54
Lintujen kevätmuutto on parhaillaan käynnissä

Lintujen kevätmuuttoa voi seurata reaaliajassa uuden verkkopalvelun kautta.

Verkkopalvelu EuroBirdPortal näyttää kartta-animaatioin lintulajien kevätmuuton etenemisen Euroopassa.

Palvelusta voi käydä katsomassa, missä oma suosikkilaji on tulossa.

– Palvelu on saavuttanut suuren suosion. Ihan kaikkia lajeja ei vielä ole mukana, mutta tarkoitus on, että palvelu laajenee ja paranee koko ajan, kertoo Peter Uppstu, BirdLife Suomen EuroBirdPortal-vastaava.

120 000 uutta lintuhavaintoa joka päivä

Verkkopalvelussa on päivittäin tuhansia kävijöitä. Kävijämäärä on viisinkertaistunut sen jälkeen, kun livepalvelu otettiin käyttöön.

Suomenkielisillä lajinimillä toimivassa palvelussa on nähtävissä 105 lintulajin esiintyminen 29 Euroopan maassa.

EuroBirdPortal on EU:n tukema lintujärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteishanke, joka tekee havaintoihin perustuvaa tutkimusta ja tuottaa muun muassa EU:lle tietoa lintuja ja luonnonsuojelua koskevien päätösten pohjaksi.

Hankkeen suomalainen kumppani on BirdLife Suomi, jonka Tiira-lintutietopalveluun kirjatut havainnot näkyvät EuroBirdPortalin kartoilla. Palveluun päivitetään joka päivä noin 120 000 uutta havaintoa, minkä ansiosta kartat ovat lähes reaaliaikaisia.

Muuttolintuja tulossa vielä paljon

Läheskään kaikki muuttolinnut eivät vielä ole tulleet Suomeen.

– Huhtikuun lopun ja toukokuun alun paikkeilla saapuvat Afrikassa talvehtivat pikkulinnut, esimerkiksi kirjosieppo ja haarapääsky, joista on jo ensimmäisiä havaintoja ja uusia tehdään joka päivä, sanoo Uppstu.

Toukokuussa on luvassa myös arktika eli arktisten lintujen massamuutto.

Lue myös:

    Uusimmat