Sovittelu jatkuu: Linja-autoalan lakko iskisi erityisesti kaupunkeihin – katso lista
Linja-autohenkilökunnan ja huoltokorjaamoiden työriitaa sovitellaan jälleen tänään. Sovittelun on määrä jatkua kello 13. Neuvotteluosapuolina ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) sekä Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT).
Jos sopua ei synny, AKT:n ilmoittama linja-autohenkilökunnan lakko on alkamassa keskiviikkona aamuyöllä. Sen on ilmoitettu jatkuvan ensi viikon perjantaihin.
Lisäksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) on pyrkinyt vauhdittamaan linja-autohenkilökunnan palkkaneuvotteluja omalla lakkovaroituksella. JHL:n ilmoittama lakko Helsingin Bussiliikenne -yhtiön työpaikoilla alkaisi niin ikään keskiviikkona, eikä sen päättymistä ole ilmoitettu.
Lakoilla voisi olla merkittäviä vaikutuksia bussiliikenteeseen erityisesti kaupunkien paikallisliikenteessä. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenteestä (HSL) on arvioitu, että vaikutukset olisivat tuntuvia.
Tampereella lakon arvioidaan toteutuessaan pysäyttävän yli puolet Nyssen linja-autoliikenteestä. Vaikutukset olisivat merkittäviä myös esimerkiksi Jyväskylän ja Kotkan paikallisliikenteessä.
AKT on jättänyt lakkovaroituksia myös muista ensi viikon keskiviikkona mahdollisesti alkavista lakoista. Ne koskevat muun muassa kuorma-autoalaa, säiliöautoalaa ja terminaalitoimintaa.
Nämä yrityset ovat linja-autohenkilökunnan lakon piirissä:
- Nobina Oy Espoo
- Nobina Finland West Oy Espoo
- Helsingin Bussiliikenne Oy Helsinki
- Nobina Finland South Oy Helsinki
- Oy Pohjolan Liikenne Ab Helsinki
- Jyväskylän Liikenne Oy Jyväskylä
- Kuopion Liikenne Oy Kuopio
- Koiviston Auto Oy Lahti
- Savonlinja Oy Mikkeli
- Koskilinjat Oy/Gold Line Oulu
- Satakunnan Liikenne Oy Pori
- Porin Linjat Oy Pori
- Porvoon Liikenne Oy Porvoo
- OnniBus.com Oy Tampere
- Länsilinjat Oy Tampere
- Väinö Paunu Oy Tampere
- Pirkanmaan Tilausliikenne Oy Ylöjärvi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää