Vuonna 1980 nuori Markku Ritala perusti ystäviensä kanssa FC Norssin. Jos Ritalalta olisi silloin kysytty uskooko hän, että 20 vuoden kuluttua kyseinen joukkue pelaa jalkapalloliigassa, niin vastaus olisi ollut ei. Niin siinä kuitenkin kävi.
FC Norssi pelasi viisitoista vuotta alemmilla sarjatasoilla. Vuonna 1995 joukkue nousi Kakkoseen, ja samalla se yhdistyi Johanneksen Dynamon kanssa. Johanneksen Dynamon taustajoukoissa toimi muun muassa edesmennyt Leevi and the Leavingsin laulaja Gösta Sundqvist. Seuran nimeksi tuli Sundqvistin ehdottama FC Atlantis.
Ensimmäisellä kaudella Atlantis sijoittui Kakkosen etelälohkossa kolmanneksi, mikä antoi seuralle uskoa tavoitella nousua Ykköseen. Nousu toteutuikin jo seuraavalla kaudella, kun seura voitti etelälohkon.
- Meillä oli silloin todella hyvä valmentaja (Jari Europaeus) ja hyvä taustaryhmä. Kaikki tekivät hyvää työtä, ja se oli nopean nousun takeena, Atlantiksen toimitusjohtaja Ritala muistelee.
Ykkösestä liigaan ja romahdus
Ensimmäisellä kaudella Ykkösessä Atlantis sijoittui etelälohkossa viidenneksi, mikä oikeutti paikkaan ylemmässä loppusarjassa. Siellä kyyti oli kylmää, ja joukkue sijoittui sarjassa viimeiseksi. Vuonna 1999 nousu oli erittäin lähellä. Atlantis voitti Ykkösen etelälohkon ja ylemmässä loppusarjassa sijoitus oli toinen. Liigakarsinnoissa tie nousi kuitenkin pystyyn.
Uuden vuosituhannen ensimmäisellä kaudella Atlantis nousi jalkapalloliigaan. Ylemmässä loppusarjassa seura sijoittui toiseksi ja nousukarsinnoissa vastaan asettui Turun Palloseura. Ensimmäinen osaottelu päättyi 4-1 Atlantikselle. Toinen tasattiin 1-1 ja Atlantis varmisti liiganousun.
Ensimmäisellä liigakaudellaan Atlantis sijoittui seitsemänneksi, mutta seura aiheutti todellisen yllätyksen, kun se voitti cupin, ja sai paikan Uefa-cupiin. Kova panostus joukkueeseen kostautui, kun seuran liigatoimintaa pyörittänyt Atlantis FC Oy ajettiin konkurssiin ja se menetti liigapaikkansa. Liigapaikka ja pelaajaoikeudet menivät vastaperustetulle Allianssille.
- Pääkaupunkiseudulla liigajoukkueen pyörittäminen on todella vaikeata. Rakensimme liian kalliin joukkueen ja luotimme liikaa sponsoreihimme, Ritala täräyttää.
Tarun Atlantis vajosi lopullisesti mereen, mutta Suomen Atlantis ei täysin kadonnut Suomen jalkapallokartalta. Seuran kakkosjoukkue Atlantis Akatemia oli noussut Kakkoseen ja se taisteli koko kauden tiukasti putoamista vastaan. Sarjapaikka säilyi kahden pisteen erolla.
Ritalalle luovuttaminen ei tullut missään vaiheessa mieleenkään. Hän halusi turvata seuran junioripuolen, ja siihen tarvittiin edustusjoukkue.
- Jotta junioripuolta pystyy pyörittämään, siihen tarvitaan vähintään Kakkosessa pelaava edustusjoukkue. Emme myöskään halunneet, että kaikki tekemämme kaatuu ja katoaa, Ritala sanoo.
Jälleenrakennuksen aika
Kaudelle 2003 Atlantis sai takaisin vanhan nimensä, sillä konkurssi ei ollut koskenut emoseura Atlantis FC ry:tä. Uudeksi valmentajaksi tuli Atlantiksessa liigaa pelannut Pasi Pihamaa.
- Konkurssin myötä jouduimme aloittamaan kaiken alusta. Minun oli kuitenkin helppo tulla seuraan, kun pyydettiin. Minulla oli erittäin hyvät välit Ritalan kanssa, Pihamaa muistelee.
Ensimmäinen kausi Pihamaan alaisuudessa vuonna 2003 päättyi Kakkosen etelälohkon kolmanteen sijaan, pisteen päähän nousukarsintapaikasta. Elokuussa Sundqvist menehtyi sydänkohtaukseen.
Seuraavalla kaudella Atlantis korjasi vahingon ja juhli nousua Ykköseen kauden jälkeen. Nopean nousun konkurssin jälkeen Ritala selittää tutuilla tekijöillä.
- Meillä on hyvä valmentaja, Pasi Pihamaa. Myös meidän taustajoukkomme tekevät erittäin hyvää työtä, Ritala kertoo.
Tällä kaudella Atlantis on pelannut ennakkoluulottomasti Ykkösessä. 14 pelatun kierroksen jälkeen Atlantis on neljäntenä neljä pistettä sarjakakkosta jäljessä. Tullaanko Atlantis näkemään ensi kaudella liigassa?
- Meillä on tällä hetkellä Ykkösen toiseksi pienin budjetti. Näillä resursseilla emme pärjäisi liigassa. Emme me nousua aio estää, mutta resurssierojen on pakko näkyä jossain vaiheessa, Ritala miettii.
Liigapaikka siintää Ritalan ja Pihamaan silmissä, mutta tällä hetkellä kumpikaan ei pidä liigaa realistisena. Atlantista on tarkoitus kehittää maltillisesti eteenpäin.
- Kymmenen vuoden kuluttua Atlantis ei ole HJK:n kaltainen suurseura, mutta pirteä haastaja pääkaupunkiseudulla, joka tuottaa hyviä lupaavia pelaajia, Ritala suunnittelee.
Vaikka Gösta Sundqvistista on aika jo jättänyt, löytyy Atlantiksen taustajoukoista edelleen muusikkoja. Seuran lentävänä managerina toimii Aarne Tenkanen.
Pihamaa on nostanut Atlantiksen Kakkosesta Ykköseen. Tulevaisuudessa Pihamaa haluaa luotsata seuraa liigassa.
(MTV3-STT)