Liittyykö harmaa Honda Pekka Tuukkasen katoamiseen?

Keskusrikospoliisi selvittää, liittyykö harmaa, 1980-luvun Honda Accord Pekka Tuukkasen katoamiseen. Poliisi epäilee, että Kinnulan ja Perhon suunnalla 2004 kadonnut Tuukkanen on joutunut rikoksen uhriksi.

Perholainen Pekka Tuukkanen katosi maanantaina 26. heinäkuuta 2004. Hän oli edellisenä päivänä vieraillut Kinnulan Hiilingin kylässä, josta poistui illalla jalkaisin. Tuukkasesta on sen jälkeen havaintoja Kinnulan kirkonkylästä sekä Kinnulan ja Perhon väliseltä maantieltä.

Viimeinen havainto on läheltä Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Perhon rajaa maanantaiaamuna kello 5.30, jolloin hänet nähtiin kävelemässä Perhon suuntaan. Tämän jälkeen hän katosi.

Tuukkasen tiedetään poikenneen reitin varrella olevissa taloissa ja mökeissä. Puheidensa mukaan hän on ollut matkalla kotiinsa Perhoon.

Tuukkanen on saattanut pyrkiä myös ohi ajavien autojen kyytiin.

Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti Perhossa katoamisen aikaan nähdyn harmaan Honda Accord -henkilöauton liikkeistä. Auto oli varastettu ennen Tuukkasen katoamista, ja se löydettiin muutama viikko katoamisen jälkeen syrjäiseltä paikalta Penninginlammen maastosta poltettuna .

Toukokuussa 2008 järjestettiin maastoetsintä Perhon ja Kinnulan rajan tuntumassa paikalla, jossa Tuukkanen nähtiin viimeisen kerran. Etsinnät eivät tuottaneet tulosta.

Poliisi pitää mahdollisena myös, ettei auto liity mitenkään Tuukkasen katoamiseen. Silloin poliisi haluaa sulkea pois sillä liikkuneiden ihmisten osuuden rikostutkintaan.

Pekka Tuukkanen oli 41-vuotias, tummahiuksinen, 180-senttinen ja painoi noin 95 kiloa. Tuukkasella oli yllään vaalea paita, vihertävät housut ja kävelykengät.

Poliisi tutkii Tuukkasen katoamista tappona. Havainnot voi ilmoittaa keskusrikospoliisin Vaasan-yksikköön numeroon 071 8785 615 tai lähimmälle poliisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat