Liisa Rintaniemi – lennonjohtaja televisioruudussa

Meteorologi Liisa Rintaniemen lempisää ei ole helle eikä paukkupakkanen vaan reilut parikymmentä astetta ja leppoisa tuuli. Rintaniemi on toiselta koulutukseltaan lennonjohtaja.

MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi, 33, on kotoisin Laukaasta Keski-Suomesta. Hän on ennustanut säätä televisiossa jo vuodesta 2003 lähtien. Sitä ennen hän toimi opintojen ohella säähavainnontekijänä ja apulaismeteorologina lentosääpalvelussa.

– Lentosääpuolella työskenneltyäni innostuin hakemaan lennonjohtajakurssille. Lennonjohtajan töitä ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten etsin töitä meteorologina. MTV:lle haettiin ruutumeteorologia ja sain työn, jossa olen viihtynyt hyvin. Lennonjohtajana en sen sijaan ehtinyt koskaan työskennellä täysipäiväisesti, sanoo Liisa Rintaniemi.

Sääennusteet ovat tärkeä osa ihmisten arkea ja arjen suunnittelua. Rintaniemen mielestä sääennusteilta kuitenkin odotetaan nykyään jopa kohtuutonta tarkkuutta.

– Vaikka säänennustusmallit parantuvat koko ajan, kaikki ilmiöt eivät ole ennustettavissa kaupungin tai kellonlyömän tarkkuudella. Esimerkiksi sadekuurojen paikkaa on mahdotonta kertoa tarkasti edes muutaman tunnin päähän, saati sitten seuraavaan vuorokauteen.

Helpoin tilanne ennustamisessa on Rintaniemen mielestä sulkukorkeapaine, missä mikään ei muutu kahteen viikkoon.

– Parasta on kuitenkin päästä ennustamaan sään äkillisiä ja rajujakin muutoksia. Katsojista ne tilanteet eivät ehkä ole yhtä hauskoja.

Ennustevirheitä tapahtuu joskus ja niiden kanssa meteorologin on elettävä.

– Väärin povattuja hellepäiviä en juuri murehdi, mutta Suomessa on myös vaarallisia sääilmiöitä, joista on osattava varoittaa. Olin esimerkiksi aamuvuorossa maaliskuussa 2005, kun Uudellamaalla tapahtui vakavien ketjukolarien suma. Olen miettinyt usein, oliko oma toimintani tuona aamuna riittävää.

Suora lähetys voi yllättää

Rintaniemi tekee MTV:llä niin aamu-, päivä- kuin iltavuorojakin. Television suorassa lähetyksessä voi tapahtua mitä vaan.

– Taannoin Huomenta Suomen mainoskatkolla esitettiin Bingoloton tuloksia, jotka lottojuontaja esitti saman sinisen taustan edessä, josta sääkin tuli. Kesken oman lähetykseni ohjaamo vaihtoikin taustalle sääkarttojen tilalle päivän bingolottoruudukon, muistelee Rintaniemi.

Minkä sääilmiön Liisa Rintaniemi sitten haluaisi itse nähdä? Hän miettii ensin, että olisi kiva kokea vappupäivä, jolloin oikeasti tarkenee kevätmekossa, mutta lisää sitten vastaukseen räväkämmän vaihtoehdon.

– Meteorologit ovat aika katastrofihakuista porukkaa, joten minäkin vastaan: trombin tai tornadon. Hurrikaanin rantautuminenkin olisi jännittävää, jos se olisi mahdollista kokea turvallisesti.

Entä millainen on meteorologin oma lempisää?

– Ei ainakaan helle! Paukkupakkasetkin hyydyttävät minut täysin. Rapiat kaksikymmentä astetta ja leppoisa tuulenvire on oma juttuni.

Sarjassa esitellään MTV3:n meteorologit.

Lue myös:

    Uusimmat