Pekka Pouta – sään ennustajaksi sattumalta ja ajopuuteorian kautta

Pekka Pouta päätyi meteorologiksi sattumalta ja televisioon, kun muut eivät sinne halunneet. Pahin moka vuosien varrelta on, kun Pouta unohti tulla suoraan lähetykseen.

Pekka Pouta, 44, on kotoisin Savonlinnasta. Ukkosta hän ihaili jo lapsena, mutta meteorologiksi ja televisioon päätyminen oli pelkkää sattumaa.

– Meteorologiksi päädyin ajopuuteorialla ajelehtien. Menin lukemaan teoreettista fysiikkaa, koska pääsin sisään papereilla ja aihevalikoima kattaa kaiken aineen rakenteesta maailmankaikkeuteen. Minulle tarjottiin kuitenkin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna meteorologian kesätöitä. Pääaine vaihtui ja jäin alalle, kun töitä riitti, sanoo Pekka Pouta.

Televisioon Pouta tuli, kun MTV3:n Huomenta Suomeen etsittiin aamumeteorologia.

– Olin 23-vuotias kolmannen vuoden opiskelija ja olin pitänyt kesäloman, joten raha tuli tosi tarpeeseen. Television työt eivät olleet silloin kovin arvostettuja ja haluttuja meteorologien parissa, joten valmista meteorologia ei aamuhommaan löytynyt.

Vaihtelua Poudan päiviin tuovat alati vaihtuva säätila, aamu-, päivä- ja iltavuorojen vuorottelu sekä toimittajaporukka, jonka seassa työskennellään. Lisäksi meteorologien työ muuttuu kiihtyvää tahtia tekniikan kehityksen vuoksi, joten Pouta ei koe tehneensä samaa työtä kahtakymmentä vuotta.

– Haastavinta on rakentaa hyvä tarina siitä tiedosta, minkä on säätilasta päähänsä ahtanut. Kivaa on se, että päivät eivät ole koskaan samanlaisia.

Haaveissa nähdä tornado tai hurrikaani

Sään ennustaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa.

– Kesällä vaikeimpia ennustettavia ovat kuurosateet, syksyllä sumujen hälveneminen, talvella pilvilautat, niihin liittyvät suuret lämpötilan vaihtelut sekä lumisateen määrä ja keväällä stratocumulus-lauttojen syntyminen.

Pahin mokakin vuosien varrelta muistuu mieleen.

– Unohdin tulla lähetykseen. Huomenta Suomessa on säälähetys puolen tunnin välein ja yhteen niistä studio-ohjaaja joutui hakemaan minut paikalle. Juontajat paikkasivat ystävällisesti puhumalla jotain siitä, kuinka olen muka tutkailemassa säätilaa ulkona.

Luonnon voima on tehnyt vaikutuksen Poutaan. Muistissa ovat esimerkiksi viime vuoden ukkosmyrskyjen laajat tuulituhot.

– Jäljet näkyvät yhä esimerkiksi Kaakkois-Suomessa. Myös viime vuoden Tapanin myrsky teki erittäin suuren vaikutuksen.

Millainen on sitten meteorologin oma lempisää?

– Saaristossa kunnon helle, töissä ollessa myrskymatala ja muuten vaan ihasteltuna ukkonen. Haluaisin joskus nähdä kunnon tornadon ja hurrikaanin.

Nyt alkavassa juttusarjassa esitellään MTV3 Uutisten meteorologit.

Lue myös:

    Uusimmat