Liika puristus veti tehot Niko Kytösahon ponnistuksesta – Rukan mäkikisa päättyi Ryoyu Kobayashin juhliin

Alkukaudesta Suomen kärkihyppääjäksi kehittynyt Niko Kytösaho kadotti ponnistuksestaan tehot Rukan talvikisojen ensimmäisessä kilpailussa lauantaina. Kytösaho laskeutui Rukan HS142-hyppyristä 121 metriin ja karsiutui maailmancupin kilpailun toiselta kierrokselta.

Kytösaho jäi sijalle 36.

– Tekniikassa ei ollut ihmeellistä vikaa. En vaan pystynyt vetämään rennosti, ja tehot jäivät ponnistuksesta pois, Kytösaho harmitteli.

– Hyppy ei ollut edes pikkunätti, vaan todella heikko.

Kytösahon taidot riittäisivät kymmenen metriä pidemmällä.

– Treeneissä on kulkenut, ja se taso riittäisi heittämällä toiselle kierrokselle. Jostain syystä kisoihin tulee liikaa puristusta ja se tekee hommasta tehotonta, Kytösaho selvitti ongelmaa.

Kytösaho on sijoittunut alkukauden kolmessa kilpailussa sijoille 18, 39 ja 36. Kykyjään hän väläytti toden teolla Nizhni Tagilin toisen kilpailun karsinnassa viime viikonloppuna, kun hän venytti viidenneksi.

– Nizhni vahvisti, että olen kehittynyt, mutta nyt ei auta kuin kaivaa rentous kilpailuhyppyihin, Kytösaho jatkoi.

Kytösaho jäi Rukan kilpailun ainoaksi suomalaisedustajaksi, kun jopa kokenut Antti Aalto jäi perjantain karsintaan.

Kobayashi nousi voittoon

Kaudella 2018–19 mäkihypyn maailmancupia hallinnut Japani Ryoyu Kobayashi käänsi Rukan mäkikilpailun voitokseen. Hän kiilasi toisen hyppykierroksen 143 metrin hypyllä kilpailua johtaneen Slovenian Anze Lanisekin edelle.

Lanisek jäi toisella kierroksella 140 metriin.Kärkikaksikko erottui muista selvästi. Lanisek jäi 5,6 pistettä Kobayashista ja kolmanneksi sijoittunut Markus Eisenbichler jo yli 20 pistettä.Viidenneksi Rukalla jäänyt Saksan Karl Geiger johtaa edelleen maailmancupia. Kobayashi hypähti toiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat