Yleisurheilun Suomi-Ruotsi–maaottelu käydään viikonloppuna Tukholman olympiastadionilla. Kyseessä on historian 75:s maaottelu. Samaa henkeä ei enää löydy katsomosta kuin takavuosina, mutta onko Ruotsi-ottelulle yhä tärkeä paikkansa suomalaisessa yleisurheilussa?
Viihdytin itseäni eilen katselemalla vanhoja otteluita eri vuosikymmeniltä. Kyllä meininki on muuttunut. 50-luvulla kaikki oli vielä niin pahuksen aitoa, 70- ja 80-luvuilla hurmos oli kenties suurimmillaan. Kohti vuosituhannen vaihdetta tunnelma alkoi kuitenkin muuttua. Ja mitä pidemmälle 2000-lukua on menty, sitä hankalampi on ollut enää täyttää stadionia yleisurheilumaaottelulla kummassakaan maassa. Ja sitä vaisummaksi luonnollinen tunnelma stadioneilla on käynyt. Siksi otteluihin on ladattu nykyisin tapahtumaohjausta ja paljon keinotekoista sälää, mikä tuntuu ajavan välillä itse urheilemisen edelle. On ollut julkkisten juoksukilpailuja ja ties mitä muita kissanristiäisiä, musiikki pauhaa hulluna ja hehkutus menee överiksi. Olisi mukava tietää, mitä mieltä yleisö näistä on. Vai riittäisikö pelkkä urheileminen sittenkin?
Tunteen paloa riittää edelleen
Maaottelu ei ole enää rahasampo järjestäjille, pikemminkin päinvastoin. Takavuosina rahapotit olivat liitoille merkittävä tulonlähde. Vaikka se ei ole enää sitä, on merkitys liitoille ja etenkin urheilijoille edelleen todella suuri.
Maailmalla ei vastaavia maaotteluita enää käytännössä ole. Mutta meillä on – ja siitä on syytä olla ylpeä. Vaikka tämä on muinaisjäänne, se on merkittävä sellainen. Lukemattomia kertoja maaottelussa urheilleet urheilijat pitävät kilpailua edelleen yhtenä vuoden hienoimmista: Ruotsia lähdetään edelleen kaatamaan sata lasissa ja poikkeuksellisen hyvällä kisafiiliksellä. Entiset maajoukkueurheilijat lataavat maaotteluviikolla Facebookiin tunteikkaita tilityksiä ja vanhoja valokuvia takavuosien maaotteluista. Kyllä tällä valtava merkitys edelleen on.
Monelle kansallisen kärkitason urheilijalle Ruotsi-maaottelu on hieno uusi askel uralla. Se on tärkeä palanen matkalla kohti arvokisoja. Maaottelu-urheilijan statuksella on henkisesti iso merkitys ja siitä on apua myös sponsorihankinnassa. Jokainen ensikertalainen tuntee taatusti tulevana viikonloppunakin täysin poikkeuksellista ylpeyttä ja kipinää pukiessaan Suomen paidan päälle.
Nuorille upea kokemus
Myös nuorten Ruotsi-ottelu on hieno lisä tähän jatkumoon. Se on näille 16 - 17-vuotiaille urheilijoille erittäin merkittävä askel ja huimasti motivoiva tapahtuma kohti tulevia panostuksia. Ottelu on kansainvälinen kilpailu, joita harvoille tuon ikäisille on tarjolla ylipäätään. Sitä en tosin ole koskaan ymmärtänyt, miksi juniorien maaottelussa on ainoastaan kaksi urheilijaa / joukkue. Kolmella saataisiin paljon mielenkiintoisempia kilpailuja ja yhä enemmän urheilijoita, jotka saisivat tuon hienon kokemuksen. Kuuleeko SUL? Kansainvälistä kilpailukokemusta tarvitaan matkalla yhä kovemmalle tasolle. Tosin ensi vuonna sitä on tulossa yhä enemmän tälle 17-vuotiaiden ikäluokalle, kun Georgian Tbilisissä pidetään ikäluokan historian ensimmäiset Euroopan mestaruuskilpailut. Mielestäni EM-kilpailut on hyvä ajatus. Vaikka tälle ikäluokalle on Euroopan olympiafestivaalit, nuorten olympiapäivät sekä jopa omat MM-kilpailut, EM-kisat on ehkä sopivin tasonmittaustilaisuus tuossa iässä.
Nuoret juhlivat, aikuiset eivät – miksi?
Tilastojen valossa näyttää siltä, että Suomi voittaa jälleen kerran molemmat nuorten ottelut, mutta aikuisissa tulee turpiin. Tilastovertailussa miehet tulevat häviämään maaottelun 52 pisteellä, naiset kymmenellä. On tärkeä kysymys, miksi asetelma on kovin usein tämä. Junioreissa olemme Ruotsia edellä, mutta aikuisten tasolla jäljessä. Mitä heillä tehdään paremmin kuin meillä aikuisuuden kynnyksen lähestyessä? Miksi ruotsalainen urheilija kehittyy keskimäärin enemmän myös aikuisiällä ja jatkaa uraansa pidempään kuin meillä Suomessa on tapana? Kysyn, en vastaa.
Mitä tapahtui keskimatkoille?
Suomen suurin murheenkryyni on tällä hetkellä miesten keskimatkat. Miksi me jäämme jalkoihin 800 ja 1500 metrillä länsinaapurille? Ruotsin parhaat 800 metrin juoksijat 20-vuotiaan Andreas Almgrenin johdolla ovat juosseet tällä kaudella 1.45,59, 1.46,85, 1.48,77, 1.49,62 ja 1.49,71. Ja näistä juoksijoista peräti neljä on 18-20-vuotiaita. Alle 1.52 on juossut 20 ruotsalaista. Suomen viiden parhaan tulokset samalla matkalla ovat 1.48,44, 1.50,46, 1.51,16, 1.51,53 ja 1.51,53. Näistä juoksijoista yksi on ikähaarukassa 18-20v. Ja alle 1.52 meillä on juossut tasan kahdeksan miestä. Perässä ollaan ja rajusti, miksi näin? Vielä 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa meillä oli suorastaan järisyttävä määrä kovan tason kasin menijöitä. Vuonna 1989 Ari Suhonen juoksi edelleen voimassa olevan SE:n 1.44,10. Samana vuonna syntyivät myös seuraavat tulokset: Esko Parpala 1.45,24, Jarmo Kokkola 1.47,54, Mika Maaskola 1.47,71, Mika Hänninen 1.47,88, Jari Venäläinen 1.48,60, Juhani Misikangas 1.49,14, Timo Blom 1.49,39, Petri Hänninen 1.49,61, Kaj Nyman 1.49,68, Jukka Savonheimo 1.49,76, Ilpo Kuusela 1.49,80 ja Timo Korhonen 1.49,93. Mihin tämä upea perintö on hukattu?
Tilitys sikseen. Onneksi meillä on edelleen lajiryhmiä, joissa olemme tällä hetkellä selkeästi ruotsalaisia edellä. Miesten puolella korkeus, seiväs, kuula, moukari ja keihäs, naisissa 5000 ja 10000 metriä, esteet, pika-aidat, kolmiloikka sekä keihäs ovat niitä lajeja, missä sentään laitamme hyvin todennäköisesti börjeä ja agnetaa ankarasti kiukaaseen.