Leviläisen ruokakauppiaan epätoivo: Varastossa pilaantuvat nyt etelän väelle pääsiäiseksi hankitut herkut –  "Tappiota tulee kuusinumeroinen summa"

"Humppa soi ja bileet jatkuu"— Sosiaaliseen mediaan levinneet bilekuvat Leviltä saivat lappilaisten sydämet kurkkuun 0:30
Katso video: Levillä juhlittiin vielä vähän aikaa sitten sankoin joukoin koronatilanteesta huolimatta.

Levillä sijaitsevassa K-Market LevinPorossa viimeinen kuukausi on ollut kauppiaan näkökulmasta todellista vuoristorataa.

Kauppias Pirre Mahlberg kertoo, että koronatilanteen alun hamstrausinnon jälkeen turisteista elävän ruokakaupan myyntiluvut ovat olleet järkyttävää luettavaa.

– Mentiin satasen vauhdista seinään. Turistit ovat kadonneet, meillä asioivat enää vain paikalliset. Se tulee olemaan kuusinumeroinen summa, mitä mennään vuodessa tappiolle.

Mahlberg kertoo olevansa äärimmäisen harmissaan siitä, kuinka paljon ennakkoon tilattuja pilaantuia elintarvikkeita kuten lihaa, kalaa ja maitotuotteita on jouduttu heittämään roskiin asiakaskadon vuoksi.

Tuotteita ei ole saatu myytyä ulos kaupasta edes puoleen hintaan, koska asiakkaat katosivat käytännössä yhdessä yössä.

"Käsijarrun päälle laittaminen tavarapelissä ei onnistu yhdessä yössä."

Pääsiäisherkut jäävät kaupan tappioksi

LevinPoron kaltaiset tunturikaupat tekevät esimerkiksi pääsiäiseksi paljon isoja tilausennakoita ja niiden peruuttaminen on vaikeaa.

– Kyllähän sitä yritti tehdä kaikkensa, että ennakot olisi saatu peruttua. Mutta kaikkeen ei pysty, vaihdos oli niin raju. Esimerkiksi lihaa hamstrattiin aluksi paljon ja lihatalot olivat pulassa.

– Tilausehdotelmat ovat ennakkoperusteisia ja sitten kun lihaa alkoi saada, sitä tuli aivan yli tarpeiden. Käsijarrun päälle laittaminen tavarapelissä ei onnistu yhdessä yössä.

Turisteille tarkoitettua ruokaa onkin Mahlbergin mukaan jouduttu heittämään roskiin aivan järkyttäviä määriä.

– Se on aikalailla törkeä määrä. Tuorepuolellla ongelma korostuu ihan älyttömästi. Päiväykset eivät todellakaan ole niin pitkiä.

Aluksi ei voinut lomauttaa

Kauppias kertoo olleensa pulassa myös henkilöstönsä kanssa. Määräaikaisten lomauttamisen mahdollistava lakialoite tuli voimaan vasta viime viikon maanantaina, eikä Mahlbergilla ollut mahdollisuutta vähentää työntekijöitä ennen sitä.

"Asianajaja soitti maanantaiaamuna klo 7.36 ja sanoi, että nyt saat lomauttaa määräaikaiset. Muistan tuon kellonajan varmasti lopun elämääni. Lomautin heidät välittömästi."

Hän joutui tukalan tilanteen takia itse pitämään lomaa 1,5 viikkoa. Töihin hän palasi vasta maanantaina, kun laki tuli voimaan ja määräaikaiset työntekijät olivat lomautettuna.

– Asianajaja soitti maanantaiaamuna klo 7.36 ja sanoi, että nyt saat lomauttaa määräaikaiset. Muistan tuon kellonajan varmasti lopun elämääni. Lomautin heidät välittömästi.

Osa lomautetuista uhkaa oikeudella

Lomauttamisuutiset otettiin määräaikaisten keskuudessa vastaan hyvin kaksijakoisesti. Osa olisi halunnut lähteä jo aiemmin, osa suuttui ja uhkasi Mahlbergia jopa oikeustoimilla.

– Rivien välistä kuului, että he aikovat tehdä minusta kantelun. Olivat sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ensisijaisesti lomauttaa vakituisia. Tässä nyt sitten odotellaan, että ammattiliiton lakimies ottaa yhteyttä.

– Tuntuu tosi epäireilulta, että oma työntekijä, jolle olet ollut joustava, tarjonnut töitä ja tunteja, tekee jotain tällaista. Osa kuitenkin ymmärsi, mitä tällainen tilanne tarkoittaa tunturikauppiaalle.

"Välillä tuntuu, että pitäisi vetää ranteet auki, välillä että pakko mennä eteenpäin"

Mahlberg ajattelee, että viimeinen niitti voisi olla se, että jäljellä oleva henkilöstö sairastuisi. Tilanne on kuitenkin tunturikauppiaalle ristiriitainen, sillä samaan lopuista asiakkaista ei haluaisi luopua.

Mahlberg suositteleekin, että ihmiset tekisivät enemmän ostoksia verkkokaupan kautta.

– Olen kauhuissani siitä, kuinka paljon riskiryhmään kuuluvia ihmisiä kulkee kaupoissa.

– Minulta voi halutessaan tilata ruokaa jopa 40 kilometrin päähän kotiovelle kuljetettuna. En ymmärrä miksei ihmiset käytä sitä mahdollisuutta.

"Välillä tuntuu, että pitäisi vetää ranteet auki. Välillä tuntuu, että on pakko mennä eteenpäin."

Mahblerg kertoo MTV Uutisille, että viimeisen kuukauden aikana jaksaminen on ollut koetuksella. Kaikesta huolimatta hän kuitenkin näkee valoa tunnelin päässä.

– Täytyy sanoa, että mieliala on ollut todella vaihteleva. Välillä tuntuu, että pitäisi vetää ranteet auki. Välillä tuntuu, että on pakko mennä eteenpäin. Yritän tehdä kaikkeni, että tästä selvitään.

Lue myös:

    Uusimmat