Mainos

Lentokone syttyi tuleen hätälaskussa – kaksi kuoli

Kaikki San Franciscon turmakoneessa olleet ihmiset on löydetty, kertoo kaupungin pormestari.

Kansainvälisellä lentokentällä tapahtuneessa onnettomuudessa on kuollut kaksi ihmistä. Lisäksi noin 180:n on kerrottu loukkaantuneen. Koneessa oli reilut 300 ihmistä.

Asiana Airlinesin Boeing 777 -kone takaosa iskeytyi kiitorataan koneen laskeutuessa, kertoo Etelä-Korean liikenneministeriö.

– Koneen takaosa iskeytyi kiitorataan ja lentokone kääntyi vasemmalle ulos radalta, ministeriö sanoo tiedotteessaan.

Ministeriö lähettää nelihenkisen ryhmän tutkimaan onnettomuuspaikkaa.

Soulista Etelä-Koreasta tulleen lentokoneen laskeutuminen San Franciscon kansainväliselle lentokentälle epäonnistui eilen illalla Suomen aikaa.

Televisiokuvien perusteella koneen takaosa irtosi muusta koneesta.

– Koneesta kuului pamaus ja sen jälkeen koneen alta ilmestyi tulipallo, silminnäkijä kuvaili CNN:lle tapahtunutta.

Koneessa oli ainakin Etelä-Korean, Kiinan ja Yhdysvaltain kansalaisia.

(MTV3- STT - Reuters - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.