Lenita Airistolta raju paljastus Savon Sanomissa: "Viihde-elämän kukko" yritti raiskata

Yrittäjä Lenita Airisto paljastaa Savon Sanomille joutuneensa kahdesti raiskauksen yrityksen kohteeksi.

Raiskausyrityksistä toinen tapahtui Suomessa.

– Oikein viihde-elämän kukko, Airisto kuvaa tekijää Savon Sanomille.

Airisto kertoo tilanteen tulleen täysin yllättäen. Hänen mukaansa raiskauksille on tyypillistä, että tekijä on entuudestaan tuttu henkilö, jonka ei voisi ikinä kuvitella syyllistyvän raiskaukseen.

– Tässäkin tapauksessa, kun tämä iso mies heittäytyi päälleni, näin vain pitkän kielen, joka tunkeutui kurkkuuni. Mutta silloin pitää osata potkaista reippaasti oikeaan kohtaan, Airisto sanoo.

Airisto, 81, ei mainitse tapahtumien ajankohtaa. Hän kertoo joutuneensa raiskausyrityksen kohteeksi myös Italiassa.

– Ministeriön erittäin korkea virkamies oli viemässä minua erääseen tilaisuuteen, mutta heittäytyikin parkkipaikalla päälleni. Samat neuvot siinäkin: kannattaa käydä kuntoklubilla, ettei tarvitse potkaista tyhjää, Airisto nauraa.

Liike-elämän moniosaaja Airisto on tyytyväinen, että Me too -kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän esiin. Hän myös jakaa tehokkaaksi toteamansa keinon tilanteisiin, jossa jutut alkavat muuttua epätoivotun härskeiksi.

– Nousen ylös ja sanon, että jaaha pojat, on masturboinnin aika. Minä menen tuonne toiseen huoneeseen; kutsukaa minut takaisin, kun olette lauenneet!

Airisto puhui Savon Sanomille Kuopion alueen brändiseminaarissa perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat