Leningrad Cowboysin rokkarin bisneksissä pahoja ongelmia – Liikevaihto puhdas nolla, mutta hurjasti lainaa

Leningrad Cowboysista tunnetun rokkarin Sakke Järvenpään liiketoimissa vaikuttaa olevan paljon ongelmia. 

Leningrad Cowboys Ltd:n vuoden 2018 tilipäätös ilmestyi kaupparekisteriin helmikuun alussa. Se on auttamattomasti myöhässä. Tilinpäätös on allekirjoitettu vasta viime vuoden marraskuussa. Tilintarkastuskertomus puolestaan on annettu tämän vuoden tammikuussa, eli yli vuosi siitä, kun tilikausi on päättynyt.

Ex-rokkari Sakke Järvenpää on yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen ainoa jäsen.

Tilipäätös on korutonta luettavaa. Yrityksellä ei käytännössä ole ollut vuonna 2018 liiketoimintaa, mistä kertoo se, että liikevaihto on puhdas nolla. Tilinpäätöksessä on niin ikään maininta, ettei yrityksessä ollut tilikaudella yhtään työntekijää.

Liiketoiminnan muita tuottoja on kertynyt 94 000 euroa, mutta ne rahat ovat huvenneet yrityksen toimintakuluihin. Liiketulos on painunut kulujen myötä 25 119 euroa pakkasen puolelle. Korkokulujen kera tappio tilikaudelta on 47 223 euroa.

Toimintaa ei siis ole, mutta yhtiöllä on taseessaan edelleen rahalaitoslainaa yli miljoonan euron arvosta. Muuta velkaa yrityksellä on 334 000 euroa. Kassavarojen sen sijaan oli vuoden lopussa vain niukat 13 264 euroa. Muita saamisia taseesta löytyy 511 700 euroa.

Pääosa taseen saamisista eli 421 000 euroa on kuitenkin lainasaamisia. Liitetiedoissa kerrotaan, että toimitusjohtajalle ja hallintoelimiin kuuluville henkilöille on annettu rahalainoja 370 423 euroa.

Niistä tilintarkastaja huomauttaa kertomuksessaan. Huomautuksen mukaan lainat ovat osakeyhtiölain vastaisia.

Yhtiö ei ole enää ennakonperintä- eikä arvolisäverorekisterissä, joten liiketoimintaa ei voida harjoittaa.

Sakke Järvenpään bisnekset ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen. Konkurssiin menneitä, lakanneita ja selitystilassa olevia yhtiötä ovat mm. H-D Center, Eatz Restaurants, Aurora Ravintolat, Grande Fiesta ja Soundz Great Oy.

Lue myös:

    Uusimmat