Leijonien säihkyvä tähti myönsi: kyttäsi uutta sensaatiotemppua

Suomen maalilla Frans Tuohimaa jatkoi vakuuttavaa Leijonat-uraansa, kun hän torjui nollapelin Ruotsin EHT-turnauksen avausottelussa Venäjää vastaan. Suomi oli lopulta parempi lukemin 3-0.

Tuohimaa nappasi nollapelin 18 torjunnan myötä.

Tähän mennessä Tuohimaa on pelannut kolme A-maaottelua, joissa hänen selkänsä taakse on ammuttu kolme maalia. 28-vuotiaan veräjänvartijan torjuntaprosentti huitelee melkoisissa lukemissa.

– Olen pystynyt näyttämään ennen kaikkea itselleni, että pystyn pelaamaan näitä kansainvälisiä pelejä. Tosi hyvä fiilis on jäänyt siitä. Toki, päätyö tehdään seurajoukkueessa, mutta nämä ovat ainutlaatuisia kokemuksia itselleni. Näitä ei ikinä unohda, Tuohimaa mietti torstain Venäjä-pelin jälkeen MTV Urheilulle.

Tuohimaa hämmästytti edellisessä EHT-turnauksessa, kun hän teki maalin ottelussa Ruotsia vastaan.

Seurajoukkuetasolla HIFK:ta edustava Tuohimaa myönsi: hän mietti uutta sensaatiotemppua.

– Kyllä se tuli mieleen. Meillä oli kuitenkin kolmen maalin johto, niin ajattelin, että he voisivat ottaa maalivahdin pois vaikka kolmea minuuttia ennen loppua. Eivät uskaltaneet, Tuohimaa harmitteli, leveän hymyn kera.

– Kyllä tuossa tulee aina katsottua, että onko siellä esimerkiksi kuusi pelaajaa kehissä. Ei sen takia, että tekisi maalin, vaan että onko siellä vielä veskari tolppien välissä. Jos heillä on kuusi kenttäpelaajaa kentällä, niin silloin sitä joutuu lukemaan peliä vähän normaalista poikkeavalla tavalla, Tuohimaa selitti.

Lopulta Tuohimaan ilta päättyi helpotukseen, kun Venäjä ei onnistunut tekemään kavennusosumia.

– Puolustimme hyvin keskustaa ja vaikka Venäjä sai muutaman myllytyksen päälle, niin pystyimme pitämään heidät laidoilla. Sain olla itse aktiivinen ja oli tasaisesti hommia. Oma peli tuntui tosi tasapainoiselta. Sama juttu koko joukkueen pelin osalta, Tuohimaa kertasi tyytyväisenä.  

Lue myös:

    Uusimmat