Leijonien MM-puolustaja pelasi vielä teininä maalivahtina, nousi muutamassa vuodessa nuorisomaajoukkueisiin – ”Viime vuodelta aika hienoja toispolvitorjuntoja alivoimalla”

Petteri Lindbohmilta odotetaan Leijonissa isännän roolia MM-kaukalossa. Hän suojelee maalia maalivahdin edessä ja pitää vastustajat loitolla. Voisi kuitenkin olla myös niin, että Lindbohm itse napsisi kiekkoja kiinni.

25-vuotias Lindbohm nimittäin pelasi pitkään maalivahtina. Hän muistelee olleensa 12–13-vuotias, kun mieleen kypsyi ajatus pelipaikan vaihtamisesta.

– Siinä muutimme Vantaalle ja tuli uudet koulukaverit. He kaikki pelasivat rullalätkää koko kesän, ja hyppäsin itse siihen mukaan. Tajusin, että tämä kentällä oleminenhan on ihan hauskaa, että saa osallistua vähän enemmän peliin. Sitten totesin mutsille, että mitähän jos lähtisin koulukavereiden kanssa joskus vähän testaamaan, miten kentällä sujuu. Siitä se ajatus sitten lähti, Lindbohm kertoi Kosicessa Leijonien treenien jälkeen.

– Olin nuorena innokas maalivahti, nyt olen innokas pakki, hän heittää.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat C Morella!

Leijonien ensimmäiset ottelut:
Suomi-Kanada 10.5. klo 17.10 C More Sport 1/MTV3
Slovakia-Suomi 11.5. klo 21.10 C More Sport 1/MTV3
USA-Suomi 13.5. klo 17.10 C More Sport 1/MTV3

Kaikki ottelut suorana C Morella ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa!​​​​​​​

Tie vei NHL:ään asti

Uuden pelipaikan löytänyt Lindbohm pelasi muutaman kauden Kiekko-Vantaassa ja pian hän oli jo Bluesin B-junioreissa ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Kesällä 2012 St. Louis Blues varasi Bluesista Jokereihin siirtyneen puolustajan NHL:ään kuudennella kierroksella. Seuraavalla kaudella 19-vuotias Lindbohm pelasi jo Jokereissa liigaa.

190-senttinen puolustaja raivasi tiensä lopulta NHL:ään saakka. Hän jyräsi harjoitusleiriltä yllättäen NHL-kokoonpanoon ja pelasi kolmen kauden aikana 40 peliä himoitussa liigassa. Pelejä tuli enemmän AHL:ssä ja loukkaantumisetkin hidastivat. Kun kausi 2017-18 meni kokonaan farmissa, Lindbohm suuntasi täksi kaudeksi Sveitsiin Lausannen joukkueeseen.

– Kyllä olisi varmasti ollut hyvä tulevaisuus maalivahtinakin. Isot liikkuvat maalivahdit ovat muotia tällä hetkellä. Olisin itse sopeutunut siihen tosi hyvin, hän pohtii.

Olisiko liike riittänyt?

– Ihan varmasti olisi riittänyt! Omasta mielestä varmasti. Olisi ehkä tuo varausnumerokin (176) alentunut muutamalla, jos olisin molarina jatkanut, hän heittää naureskellen.

– Mutta ei ole kyllä tarvinnut katua. On ollut tosi makeeta, kun on saanut pelata, nyt varsinkin, kun on pysynyt terveenä, niin tämä on nastaa hommaa.

Toispolvitorjuntoja pakkina 

Maalivahdit ovat usein joukkueessa henkisesti oma lukunsa, mutta Lindbohm ymmärtää veskarin ajatusmaailmaa keskivertopakkia paremmin. Ja vanhoista taidoista on hyötyäkin.

– Siitä voi viime vuoden alivoimavideot katsoa. Pari aika hienoa toispolvitorjuntaa pakkina, hän hekottelee.

 Lindbohmin kokemus Pohjois-Amerikasta on tänään arvokasta, kun Leijonat kohtaa Kanadan MM-kisojen avauspelissään.

Lue myös:

    Uusimmat