Leijonien lohkovoitto mureni – Saksan NHL-supertähti rankaisi Suomea tylysti

Leijonat kohtasi alkulohkon päätöspelissään Saksan. Saksa otti 4-2 voiton ja vei Suomen mahdollisuudet lohkovoittoon.

Avauserä käynnistyi Leijonien osalta mallikkaasti, sillä Harri Pesonen iski Suomen johtomaalin ylivoimalla. Mikko Lehtonen ja Henri Jokiharju merkittiin syöttäjiksi. Iloa ei kestänyt kuitenkaan kauaa Suomen leirissä, sillä Saksa tuli vajaata kahta minuuttia myöhemmin tasoihin Marc Michaelisin osumalla.

Ottelun toisessa erässä Juhani Tyrväinen siirsi Suomen jälleen johtoon Niko Ojamäen syötöstä. Saksan suurimmaksi sankariksi ottelussa nousi Edmonton Oilersin Leon Draisatl, joka tarjoili Dominik Kahunille ottelun tasoituksen pelin puolenvälin jälkeen.

Atte Ohtamaa otti kolmannen erän alkuminuuteilla kahden minuutin rangaistuksen ja Draisatl siirsi Saksan johtoon ylivoimalla. 

Draisatl löi ottelulle sinetin minuuttia ennen loppua iskemällä kiekon tyhjään maaliin.

Lohkovoitto karkasi Leijonilta, sillä joko Yhdysvallat tai Kanada tulee menemään Suomen ohi. Kanada menee varsinaisen peliajan sekä jatkoajan tai rankkarikisan voitolla ohi Leijonista. Yhdysvalloilla on sama tilanne. Leijonat tulee olemaan lohkon kakkonen. Suomen puolivälierävastus selviää Yhdysvaltojen ja Kanadan sekä Ruotsin ja Venäjän välisten iltaotteluiden jälkeen. 

Kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut suorina lähetyksinä osoitteessa cmore.fi 

Lue myös:

    Uusimmat