Leijonien kultakapteeni pohtii maajoukkueuransa jatkoa – "Ei ole tehnyt vielä lopullista päätöstä"

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ilmoitti, että viime keväänä Suomen MM-kultaan kipparoinut Valtteri Filppula pohtii parhaillaan maajoukkueuransa jatkoa.

Jalonen nimesi maanantaina Suomen joukkueen ensi viikolla pelattavaan Karjala-turnaukseen. Joukkueenjulkistuksen yhteydessä Jalonen paljasti, että olympia- ja MM-kultaa viime kaudella voittanut Valtteri Filppula ei ole vielä varma, jatkaako hän maajoukkueuraansa.

– Kapteeni Filppula mietiskelee vielä, mitä tekee maajoukkueen suhteen. Ei ole vielä lopullista päätöstä tehnyt. Hänkin on pelannut erittäin hyvä kauden Sveitsissä tähän mennessä. Voi hyvinkin olla, että "Valle" vielä pukee jossain vaiheessa Leijonat-paidan päälle, Jalonen kertoi Leijonien mediatilaisuudessa.

Filppulan lisäksi myös yksi pelaaja kieltäytyi maajoukkuekutsusta.

Filppula nousi viime kaudella ensimmäisenä suomalaispelaajana harvinaiseen kolmen kullan kerhoon voittamalla MM-kultaa Tampereella ja olympiakultaa Pekingissä. Stanley Cup -mestaruuden Filppula voitti kaudella 2007-08.

Lue myös:

    Uusimmat