Leijonavahdin kalastelusta häpeällinen jälkipyykki – liiga mätkäisi ottelun ratkaisseesta tempusta sakot

Maalivahti Joni Ortio on saanut Sveitsin jääkiekkoliitolta sakot tammikuun lopussa pelatussa liigaottelussa tekemästään sukelluksesta, joka lopulta auttoi hänen joukkueensa voittoon.

Zürichiä edustava Ortio heittäytyi selälleen 25. tammikuuta HC Davosia vastaan pelatussa ottelussa vastustajan luisteltua hänen alueensa ohi.

Sveitsin jääkiekkoliiton julkaisemalla videolla näkyy, kuinka Ortio hivuttautuu hyökkääjän Fabrice Duken lähestyessä kohti tämän luistelulinjaa ja kaatuu dramaattisesti saatuaan osuman oikeaan jalkaansa.

Lähietäisyydeltä tilannetta seurannut erotuomari ei tapaukseen reagoinut, mutta kauempaa keskialueella ollut tuomari määräsi ottelun loppusekunneilla Dukelle kahden minuutin rangaistuksen.

Fredrik Pettersson ratkaisi tilanteesta seuranneen ylivoiman aikana 5-4-jatkoaikavoiton kotijoukkue Zürichille.

Tapaus kuitenkin eteni liiton tutkintaan, jossa Ortiolle määrättiin jäähyn kalastamisesta 2000 Sveitsin frangin eli noin 1869 euron sakot. Samassa yhteydessä entiselle NHL-hyökkääjälle Daniel Winnikille määrättiin saman suuruinen sakko loukkaantumisen lavastamisesta maalinedustilanteessa.

Suomen maajoukkueesta tuttu Ortio siirtyi Zürichiin viime lokakuussa. Hän pelasi viime kaudella KHL:ää Vitjazin joukkueessa.

Ortion rangaistuksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.


Lue myös:

    Uusimmat