Ilta-Sanomien mukaan tiistaina kohua herättänyt maalivahti Sami Sinkkosen haastattelu oli tehty ennen maanantaita, jolloin IS Urheilun uutispaketti jalkapallolahjonnasta tuli julkisuuteen. Urheilupäällikkö Juha Niemi lähetti tiistaina STT:lle näkemyksensä tapahtumien kulusta.
IFK Mariehamnin maalia viime kaudella vartioinut Sinkkonen lähetti tiistaina julkisuuteen tiedotteen, jossa hän arvosteli haastattelun tekotapaa ja lehden uutisointia.
- Sinkkonen on omien sanojensa mukaan kolme kertaa vastannut puheluun, jossa hänelle on ehdotettu ottelun lopputulokseen vaikuttamista. Hän on kieltäytynyt tarjouksesta saman tien, ennen kuin soittajat ovat ehtineet ehdottaa mitään korvausta järjestelyistä. Tämä asia on Sinkkoselta varmistettu viimeksi tiistaina, IS:n Niemi sanoi.
- Sinkkoseen on siis otettu yhteyttä siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, josta nyt puheena olevassa lahjusskandaalissa on kyse. Eli joku ulkopuolinen taho yrittää pelaajiin vaikuttamalla järjestellä ottelun lopputulosta.
IS Urheilulla on urheilupäällikkö Niemen mukaan Sinkkosen haastattelu nauhalla, eikä haastattelun oikeellisuudesta jää epäselvää.
- Sinkkonen valittelee myös sitä, että ei ole tiennyt, mikä on haastattelun asiayhteys, eikä ole osannut yhdistää sitä lahjusskandaaliin. Haastattelu on tehty ennen maanantaita, jolloin julkaistiin uutinen Veikkausliigan lahjusskandaalista. IS soitti useille henkilöille ja tutki tapauksen taustaa. Kenellekään ei tietenkään paljastettu, mikä maanantain lehden sisältö tulee olemaan. Tämä on normaali toimintatapa.
- Sinkkoselta on haastattelun yhteydessä kysytty, voiko hänen sanomaansa käyttää lehdessä. Tähän Sinkkonen on vastannut myönteisesti.
(MTV3-STT)
Lue myös:
Maalivahti Sinkkonen: Rahasta ei keskusteltu
IS: Maalivahdeille tyrkytetty rahaa soputuloksista
Veikkaus ei harkitse liigasponsoroinnin katkaisemista
Palloliiton Hämäläinen vaatii lahjottua pelaajaa esille
IS: Veikkausliigan pelaajille maksettu tappion järjestämisestä
Palloliitto ja Veikkausliiga: Lahjonnan selvitys poliisille
Pelaajayhdistys: Lahjusskandaali selvitettävä
Jan Walden: Suomalaisen jalkapallon uskottavuus mitataan
Veikkausliigan lisenssivaatimuksiin "sopuilun" seurantavelvoite