Jalkapallon kotimaisen Veikkausliigan toimitusjohtajan Jan Waldenin mukaan suomalaisen jalkapallon uskottavuus mitataan siinä, miten maanantaina julkisuuteen tullut lahjusskandaali ratkaistaan.
- Totta kai me olemme tietoisia siitä, että kansainvälisillä markkinoilla on pyrkimyksiä vaikuttaa otteluiden järjestämiseen. Ja kyllä meillä korvat auki on ollut ja ollaan tiedostettu, että tällainen uhka Suomessakin on olemassa. Mutta ei me olla kuultu ensimmäistäkään huhua koskien suomalaisia pelejä, Walden sanoi MTV3:lle.
- Nyt mitataan suomalaisen jalkapallon uskottavuus siinä, että mitä me nyt tehdään, nyt kun me ollaan kuultu tällaisesta asiasta. Kun tämä liikkuu tällä tasolla, että henkilöt toimivat tässä nimettömänä, niin en minä pidä sitä ollenkaan yllättävänä, että me ei olla näitä huhuja kuultu, Walden jatkoi.
Walden toivoo, että asiasta kertonut pelaaja astuisi julkisuuteen omalla nimellään.
- Kun tällaisia syytöksiä esitetään, niin toivoisi että ne olisivat enemmän yksilöityjä kuin mitä tässä oli. Siinähän ei mainita nimeä, ei otteluita, ei oikeastaan ajankohtaakaan. Me otamme tämän kyllä hyvin vakavasti ja käynnistämme kaikki mahdolliset toimenpiteet, mutta meidän työtä helpottaisi huomattavasti se, että ihmiset esiintyisivät omalla nimellään. Ei me kuitenkaan liigassa voida taata sitä, että jokainen meidän pelaajamme, jokainen meidän toimitsijamme olisi täysin rehellinen.
Lahjuksista kertoneen palaajan uskottavuuden voi Waldenin mukaan asettaa jossain määrin kyseenalaiseksi.
- Tämä henkilö tunnustaa toimineensa rikollisesti usean vuoden ajan. Hän vetoaa katumukseen ja rehellisyyteen. Jos oikeata katumusta ja rehellisyyttä olisi, niin hän varmasti esiintyisi nimellä ja myös paljastaisi, ketä muita on ollut, kuka hänelle on tarjonnut rahaa ja niin edelleen.
Waldenin mukaan yksikin lahjottu pelaaja voi vaikuttaa ratkaisevasti jalkapallo-ottelun kulkuun.
- Jalkapallossa, joka on joukkuepeli, kyllä yksi pelaaja, jos se pelaa avainpaikalla, niin hänen toiminnallaan voi olla vaikutusta ottelun lopputulokseen. Lähinnä kysymykseen tulee silloin maalivahti tai joku avainpaikalla oleva puolustaja.
(MTV3)