Maanantaina suomalaisen jalkapalloväen eteen Ilta-Sanomista lävähtänyt tieto siitä, että jalkapalloliigan pelaajille olisi maksettu tappion järjestämisestä, nostatti jalkapallopäättäjissä innon estää lajin kuvaa tahrivien skandaalien nousu tulevaisuudessa. Yhtenä keinona on tietysti "sopuilun" mahdollisimman tarkka valvonta, ja sitä tehdään seurojen kautta.
- Aiomme ottaa seurojen liigalisenssiin mukaan määräyksiä siitä, että seurojen on seurattava tarkasti ulkopuolisten pyrkimyksistä puuttua ottelutuloksiin ja ilmoitettava sitten liiton kilpailupäällikölle tällaisesta, Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen mietti yhtä ratkaisun siementä.
- Konkreettista ohjeistusta ei ole ollut, mutta kesän tapahtumien takia asiasta on jo päätetty. Liigaseurojen osalta otamme seurantavelvoitteen nyt, Hämäläinen jatkoi viitaten kesän Allianssi-skandaaliin.
Jalkapalloliigan toimitusjohtaja Jan Walden on samoilla linjoilla.
- Allianssi-tapauksen myötä olemme miettineet erilaisia rakenteellisia toimenpiteitä, joilla pystyttäisiin ennaltaehkäisyyn paremmin. Seurantavelvoite on ollut yhtenä esillä, ja tästä se saa vauhtia. Lisenssiin kirjattaisiin, että seuratoimijoiden tulee olla valppaana ja ilmoitusvelvollisuus on kaikista tällaisista yhteydenotoista, Walden totesi.
MTV3:n jo kesällä uutisoima kahden vuoden takainen tapaus, jossa Allianssia tuolloin valmentaneelle Ari Tiittaselle oli tarjottu rahaa, jotta seura häviäisi ottelun, nousi maanantaina jälleen esille. Tapauksesta ei tapahtumahetkellä liigalle tai liitolle tietoa päätynyt.
- Tiittas-tapaus näytti olevan sellainen, että seura on naureskellut, että tämmöisiä hulluja tännekin soittelee. Jos tieto olisi silloin tullut meille, siihen olisi todennäköisesti suhtauduttu vakavasti. Sellaiseen, johon seura suhtautuu naureskellen, joku toinen ei ehkä suhtautuisi niin. Haluamme lisätä sen näin velvoittavaksi, ettei tämä jää kenellekään epäselväksi, Walden pohti.
- On sovittu, että liigaseuroilta pyydetään pikaisesti tietoja mahdollisista tämän tyyppisistä havainnoista vuosilta 2003-05, Hämäläinen totesi myös.
- Teemme voitavamme, että tällainen tehdään mahdollisimman vaikeaksi.
(MTV3-STT)
Lue lisää:
Palloliiton Hämäläinen vaatii lahjottua pelaajaa esille
IS: Veikkausliigan pelaajille maksettu tappion järjestämisestä
Palloliitto ja Veikkausliiga: Lahjonnan selvitys poliisille
Pelaajayhdistys: Lahjusskandaali selvitettävä
Jan Walden: Suomalaisen jalkapallon uskottavuus mitataan